Odotettu pelaaja palasi Huuhkajiin – kaivattu ilta edessä sunnuntaina: ”Olen ihan superkiitollinen ja onnellinen”

Huuhkajat saa sunnuntain Kansojen liigan ottelussa Bulgariaa vastaan takalinjoilleen takaisin tutun ja turvallisen pelaajan, kun toppari Paulus Arajuuri tekee paluun Suomen pelaavaan kokoonpanoon.

Arajuuri oli sivussa syyskuun otteluista Walesia ja Irlantia vastaan loukkaannuttuaan kyproslaisen seurajoukkueensa Pafos FC:n harjoituksissa.

Toipumisen jälkeen vyölle on ehtinyt kertyä kahdesti täydet peliminuutit ennen maajoukkueen matkaan liittymistä.

Huuhkajien avauskokoonpanon toppariparin ovat jo vuosia terveinä ollessaan muodostaneet Paulus Arajuuri ja Joona Toivio. Syyskuun otteluissa kaksikko oli poissa ja esimerkiksi norjalaista Vejleä edustava Juhani Ojala antoi vakuuttavia näyttöjä osaamisestaan.

Arajuuri yrittää asetella sanansa diplomaattisesti mieluisinta toppariparia tiedusteltaessa.

– Vaikea kysymys vastata, mutta jos Joonan kanssa saan pelata, olen tosi onnellinen siitä – ja ylipäätään siitä, että saa taas pelata futista ja olla Huuhkajien mukana, Arajuuri tähdentää. 

– Meillä on kuitenkin laaja rinki ja tunnemme toisemme niin hyvin, että pelaa siellä kuka tahansa, olemme puolustaneet joukkueena aina uskomattoman hyvin.

Joukkueen johtaviin pelaajiin lukeutuva Arajuuri muistuttaa sunnuntain kamppailun lähdökohdista. 

– Kyseessä on kotiottelu Olympiastadionilla. Totta kai me lähdemme hakemaan voittoa. Kova haaste siitä silti tulee. En tiedä, kuka on ennakkosuosikki, mutta olemme nousseet Kansojen liigan B-liigaan eikä siellä ole helppoja pelejä edessä. Haluan nähdä kentällä taas vahvan ja kollektiivisen Suomen.

Sunnuntain ottelu on pelaajien keskuudessa odotettu siitäkin syystä, että syyskuussa kotipesäänsä Olympiastadionille palannut Huuhkajat saa pelata noin 8000 kannattajansa edessä.

– Olen ihan superkiitollinen ja onnellinen kaikkien näiden erikoisten aikojen jälkeen. Ylipäätään se, että saa pelata, on ihan uskomattoman kivaa. Se on todella, todella iso plussa siihen, että myös ihmisiä on tulossa paikalle. Kyllä se on ihan eri fiilis olla kentällä, kun katsomossa on porukkaa.

Lue myös:

    Uusimmat