Obama: Venäjä lipsuu välillä kylmän sodan puolelle

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vahvisti osallistuvansa G20-maiden huippukokoukseen Venäjällä, vaikka Yhdysvaltain ja Venäjän välit ovat kiristyneet viime kuukausina.

Obama kertoi NBC:n Tonight Show'ssa silti pettyneensä, kun Venäjä päätti myöntää väliaikaisen turvapaikan amerikkalaiselle tietovuotajalle Edward Snowdenille. Yhdysvallat olisi halunnut Snowdenin kotimaahan vastaamaan teoistaan.

Obama ei silti ole vielä päättänyt, aikooko hän pitää kahdenkeskisen tapaamisen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Valkoinen talo arvioi Obaman mukaan, onko tapaaminen tarpeen syyskuisessa kokouksessa Pietarissa.

Obama totesi Tonight Show'n juontajalle Jay Lenolle, että Moskovassa lipsutaan välillä kylmän sodan aikaisiin ajatusmalleihin.

Jo aiemmin vahvistui, että Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry ja puolustusministeri Chuck Hagel tapaavat Washingtonissa venäläisen aisaparinsa ulkoministeri Sergei Lavrovin ja puolustusministeri Sergei Shoigun.

Yhdysvaltain ja Venäjän välejä hiertävät myös Venäjän tuki Syyrian johdolle ja erilainen näkemys siitä, miten Iranin ydinohjelmasta syntynyt kriisi pitäisi hoitaa.

Snowden anoi asuinpaikkaa

Snowden on anonut asuinpaikan rekisteröintiä Venäjällä ja odottaa nyt isänsä ja ystäviensä vierailua, kertoi Snowdenin paikallinen asianajaja eilen.

Asuinpaikan rekisteröinti on pakollista Venäjällä asuvilta ulkomaalaisilta. Asianajaja Anatoli Kutsherena ei kuitenkaan halunnut tiistaina paljastaa Snowdenin lähempää osoitetta.

Venäjä myönsi Snowdenille vuoden mittaisen väliaikaisen turvapaikan. Sitä ennen hän piilotteli viikkokausia Moskovan kansainvälisellä lentokentällä.

Myös Venezuela, Ecuador ja Bolivia ovat tarjonneet Snowdenille turvapaikkaa.

(MTV3–AFP–Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat