Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit Vladimir Putin ja Joe Biden olivat ensimmäisessä huipputapaamisessaan Sveitsissä.
Presidenttien neuvottelut Genevessä ovat päättyneet. Televisiokuvissa Bidenin nähtiin poistuvan kokouspaikkana olevasta huvilasta ja nousevan limusiiniinsa.
Biden: En ole Venäjää vastaan
Presidentit ovat jo aiemmin päättäneet pitää omat tiedotustilaisuutensa.
Biden nousi lavalle kahdeksan jälkeen illalla Suomen aikaa.
– Mikään ei korvaa kasvokkain tapaamista, Biden totesi aluksi.
Bidenin mukaan yhteistyön Venäjän kanssa on toimittava.
– Minun agendani ei ole Venäjää vastaan eikä mitään muutakaan maata vastaan.
– Tavoitteenani on taloutemme korjaaminen ja taistelu covid19-pandemiaa vastaan.
– Olen tehnyt sen Putinille selväksi, että emme hyväksy sellaista toimintaa, miten esimerkiksi Navalyita on kohdeltu. Puhuin myös sananvapauden tärkeydestä hänelle.
– Sanoin että joitakin perussääntöjä on oltava. Esimerkiksi vaaleihimme ei voida sekaantua.
