Nyt se selvitettiin: Miksi naiset lähettävät alastonkuvia itsestään?

Kyselytutkimus selvitti, mikä saa naisen lähettämään alastonkuvan itsestään.

Siitä, miksi miehet lähettävät kuvia peniksestään, on useita teorioita, mutta minkä vuoksi naiset päätyvät lähettämään jollekulle alastonkuvia itsestään? Tähän kysymykseen vastausta lähti etsimään yhteiskuntatieteitä opiskeleva Morgan Johnstonbaugh Arizonan yliopistosta, kertoo Health.com-sivusto.

Morganin kyselyyn osallistui 1918 opiskelijaa, jotka vastasivat kysymyksiin seksiviestittelytavoistaan.

56 prosenttia kaikista vastaajista kertoi lähettäneensä alastoman tai osittain alastoman kuvan jollekulle. Kuvan lähettämisen tunnustaneista 73 prosenttia oli naisia.

Opiskelijoilta kysyttiin myös, miksi he olivat päättäneet kuvan lähettää. Heille annettiin 23 mahdollisen syyn lista, josta he saivat valita niin monta syytä kuin halusivat.

Tuloksista kävi ilmi, että naisopiskelijat päätyivät lähettämään kuvan neljä kertaa miehiä todennäköisemmin estääkseen kuvan vastaanottajaa menettämästä seksuaalista kiinnostustaan kuvan lähettäjään.

Naiset lähettivät kuvan neljää kertaa miehiä todennäköisemmin myös siksi, että se sai heidän olonsa tuntumaan voimaantuneelta. Naiset myös kokivat miehiä kaksi kertaa todennäköisemmin, että seksiviestin lähettäminen kohensi itsetuntoa.

Monta syytä taustalla

Yllättävää tuloksissa olikin se, ettei ollut tavatonta, että sama nainen valitsi vaihtoehdoista sekä voimaantumisen että epävarmuudesta kertovat syyt.

– Nämä vuorovaikutukset voivat olla paljon monimutkaisempia kuin ihmiset ymmärtävät, Morgan kertoi Healthille.

– Kun aiot jakaa kuvan jonkun kanssa, sinulla saattaa olla kilpailevia ajatuksia, jotka vaikuttavat käytökseesi, tutkija selittää.

Morgan esitteli tutkimustuloksen Amerikan sosiologisen yhdistyksen vuotuisessa tapahtumassa New Yorkissa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat