Nyt puhuu toimitusjohtaja, jonka ravintolan edustalla sattunut tappelu johti nuoren kuolemaan – nykyrajoituksilla varjopuoli: "Järjestyshäiriöt ravintolan lähellä lisääntyneet selvästi"

Ravintoloiden anniskeluun ja aukiololoihin liittyvät koronarajoitukset ovat lisänneet ihmisten kiivassävytteisiä yhteenottoja, sanoo Kaivohuoneen toimitusjohtaja Antti Raunio.

Ravintolat saavat ensi viikosta eteenpäin pitää ovensa avoinna aamuun saakka, eli myös ravintola-alalla ollaan siirtymässä niin sanottuun uuteen normaaliin. 

Video: Millainen on tyypillinen, suomalainen ravintola-asiakas? Tässä Kaivohuoneen toimitusjohtajan näkemys!

Ravintola Kaivohuoneen toimitusjohtaja Antti Raunion näkemyksen mukaan koronavirusepidemian aiheuttamat, ravintoloiden anniskeluun ja aukioloihin liittyvät, rajoitukset ovat vaikuttaneet ihmisten käyttäytymiseen ikävällä tavalla. 

Siksi hän uskookin, että rajoitusten höllentäminen vähentää järjestyshäiriöitä, kun ihmiset poistuvat asteittain ravintoloista pidennetyn aukioloajan turvin. 

– Se vähentää järjestyshäiriöitä sillä tavalla, että ihmiset eivät purkaudu ravintoloista samaan aikaan kaikki kaduille, hän perustelee.

Aukioloaikoihin puuttuminen vähensi ihmisten turvallisuutta

Ravintolat saivat avata ovensa pitkällisen koronakevään jälkeen 1. kesäkuuta – tosin kovin rajoituksin. Esimerkiksi anniskelun tuli päättyä kello 22 ja ovien tuli sulkeutua asiakkailta viimeistään kello 23. 

Myöhemmin kesäkuussa rajoituksia jälleen kevennettiin, ja ravintolat saivat pitää ovensa auki kello kahteen saakka – anniskelun tosin piti päättyä tuntia aiemmin. 

– Ymmärrän kyllä nämä väkimäärärajoitukset ja niitä koskevat asiat, mutta tätä viimeisintä, eli sitä, että ravintoloiden on sulkeuduttava viimeistään kello 2 – minun on hyvin vaikea ymmärtää, miten se paransi suomalaisten turvallisuutta. Päinvastoin, minun mielestäni se heikensi sitä, Raunio toteaa painokkaasti.

Raunion mukaan juhlatuulella olevat asiakkaat siirtyvät jatkamaan iltaansa ravintoloiden läheisyyteen – ilman valvontaa. 

Humalassa ja porukassa tyhmyys tiivistyy, minkä vuoksi ihmiset ottavat yhteen, niin sanallisesti kuin fyysisestikin. 

– Järjestyshäiriöt ravintolaillan jälkeen ravintolan läheisyydessä ovat lisääntyneet selvästi meidän näkemyksemme mukaan, hän sanoo.

Toimitusjohtaja viime viikonlopun tapahtumista: ”Esitän syvimmät osanottoni”

Nuorison keskuudessa tapahtuvia järjestyshäiriöitä on tapahtunut koronakevään ja alkukesän aikana harmillisen paljon. 

Viimeisimpänä niistä, nuorisojoukko tappeli viime viikonloppuna Kaivohuoneen edustalla. Nuorison rähinöinti johti yön pikkutunneilla usean ihmisen loukkaantumiseen ja yhden henkilön kuolemaan. 

Poliisin tiedotteen mukaan nuoret aikuiset olivat ottaneet yhteen ravintola Kaivohuoneella jo aiemmin lauantai-iltana. 

Kaivohuoneen toimitusjohtaja Antti Raunio ei kuitenkaan voi vahvistaa tapahtunutta – hän kertoo olevansa mediassa olleiden tietojen varassa. 

– Kyseisen illan aikana meillä on ollut kaksi pienempää järjestyshäiriötä, joista osapuolet on poistettu. Ilmeisesti jompikumpi näistä on jatkanut ravintolan läheisyydessä nujakointia. 

Toimitusjohtaja kertoo MTV Uutisille, ettei ravintola olisi voinut estää tapahtumia, sillä kyseinen, kuolemaan johtanut tapaus sattui ravintolan ulkopuolella.

– Tämä on kamalan valitettava tapaus ja haluaisin tietenkin esittää uhrin omaisille syvän osanottoni, Raunio sanoo. 

Näin suomalaisten alkoholikäyttäytyminen on vuosien saatossa muuttunut

Vaikka järjestyshäiriöitä on ollut viime kuukausien aikana, yleisellä tasolla trendi on päinvastainen. Kaksi vuosikymmentä ravintolabisneksessä mukana olleen Raunion kokemuksen mukaan ravintola-asiakkaiden ”meno” on rauhoittunut.

– Itseasiassa myös tilastomme näyttävät samaa. Nykynuoriso ottaa hieman rauhallisemmin viinaa, eikä vedetä enää samanlaisia kännejä kuin 20 vuotta sitten. 

Samalla myös järjestysmiesten toiminta on muuttunut rauhallisemmaksi: Enää ei käytetä raakaa voimaa, vaan asiat pyritään selvittämään puhumalla. 

– Olen aina ollut sitä mieltä, että hyvän järjestyksenvalvojan ei tarvitse käyttää voimakeinoja, vaan hän pystyy selvittämään asiat puhumalla, Raunio toteaa.

– Silloin on mennyt joku pahasti pieleen, jos joudutaan katsomaan tapahtumia turvakameroista, hän jatkaa. 

Miten ravintola Kaivohuoneella huolehditaan asiakkaiden turvallisuudesta? Katso yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat