Nuorisojoukko tappeli rajusti Helsingissä viikonloppuna: Useat loukkaantuivat, yksi kuoli saamiinsa vammoihin – poliisi kaipaa havaintoja

2:26
Nuorisojoukko otti rajusti yhteen Helsingin Kaivopuistossa viikonloppuna. Joukkotappeluita on ollut tänä kesänä muitakin.

Helsingin poliisi pyytää havaintoja Helsingin Kaivopuistossa yhteen ottaneista nuorista. Lisäksi poliisi toivoo, että tilanteessa mukana olleet – niin pahoinpidellyiksi joutuneet kuin muut paikalla olleet – ottaisivat yhteyttä viranomaisiin. 

Tapahtumat saivat alkunsa Ravintola Kaivohuoneella, jossa nuorisojoukko otti yhteen lauantaina alkuillasta. Poliisin mukaan nuoriso oli tappelun aikana lyönyt nyrkeillä, potkinut ja tehnyt pääpuskuja. 

Ainakin viisi miestä sai vammoja tappelun aikana. 

Tapahtumat jatkuivat väkivaltaisina myös ravintolan ulkopuolella

Tapahtumat olivat jatkuneet väkivaltaisina nuorisojoukon poistuttua ravintolasta. Nuoriso oli häiriköinyt ravintolan edustalla sijaitsevalla pysäköintialueella sekä Isolla Puistotiellä myöhään lauantai-iltana sekä varhain sunnuntaiaamuna. 

Tapahtumien vuoksi myös poliisi oli valvomassa ravintolan purkua. 

Yksi menehtyi saamiinsa vammoihin

Vuonna 2001 syntynyt mies joutui ravintolan ulkopuolella ainakin kahdesti pahoinpidellyksi. Poliisin mukaan nuorimies menehtyi mitä todennäköisimmin pahoinpitelystä saamiinsa vammoihin eilen maanantaina. 

Poliisi tutkii tapahtumia pahoinpitelynä sekä kuolemantuottamuksena. 

‒ Poliisi pyytää tilanteessa mukana olleita, pahoinpidellyksi tulleita sekä paikalla muutoin havaintoja tehneitä ottamaan yhteyttä poliisiin, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi pyytää havaintoja sähköpostitse osoitteeseen vakivaltarikosyksikko.helsinki@poliisi.fi tai WhatsAppilla numeroon 050 5627405.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja