Nyt puhuu Olli Palolan tyrmännyt maalivahti – "Toimintani näyttää pelkurimaiselta"

Käsittämätön törkytemppu maalivahdilta Ruotsissa: Olli Palolan taju lähti iskun voimasta – kiidätettiin sairaalaan 2:40
Suomalaishyökkääjä Olli Palola sekopäisen tyrmäysiskun kohteena SHL:ssä

Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä pelaavan Leksands IF:n liettualaismaalivahti Mantas Armalis menetti totaalisesti hermonsa tiistaina Oskarshamn IK:ta vastaan pelatussa ottelussa, ja kohteeksi joutui suomalaishyökkääjä Olli Palola.

Armalis iski Palolaa toisen erän lopussa räpylällä päähän, eikä tämä päässyt jäänpinnasta ylös omin voimin. Palola oli hetkeä aiemmin työntänyt Armalista kylkeen mailallaan.

Keskiviikon vastaisen yön sairaalassa viettänyt Palola sai tilanteessa aivotärähdyksen.

SHL tiedotti aiemmin tänään, että jo ottelussa 5+20 minuutin rangaistuksen saanut Armalis on tuomittu myös neljän ottelun pelikieltoon ja noin 2 400 euron suuruiseen sakkoon.

31-vuotias liettualaisvahti kommentoi tapausta Expressenille.

– Kun nyt katson tapahtunutta, toimintani näyttää pelkurimaiselta. Hyökkäsin sellaisen ihmisen kimppuun, joka oli kääntynyt poispäin minusta.

– Sain iskun kylkeeni, suutuin ja löin vastustajaa. Tämä oli valitettavaa, ja tärkeintä on se, että hän (Palola) voi olosuhteisiin nähden hyvin. 

Armalis kertoo olleensa yhteydessä Palolaan.

– Tavoitin hänet jo eilen illalla. Lähetimme tekstiviestejä. En halunnut soittaa ja häiritä häntä nyt. Koin viestit sopivammaksi.

– Kirjoitin hänelle niin kuin asia on. Pyysin anteeksi, ja kerroin olevani häpeissäni. Kerroin toivovani, että hän olisi kunnossa, ja sanoin, ettei tarkoitukseni ollut vahingoittaa häntä. Halusin tehdä selväksi, että se, mitä hän teki, ei ollut ok, mutta silti se ei oikeuttanut minun tekoani.

Armalis kertoo ymmärtäneensä virheensä jo jäällä, ottelun aikana.

– Kerroin kaikille, että "ylitin rajan, toimin väärin". Olen kiitollinen, että hän vastasi, kun olin yhteydessä. Jos ei yhteydenottoa tee henkilökohtaisesti, silloin asioita ei ole hoidettu loppuun.

Tapaus on herättänyt lajipiireissä voimakkaita reaktioita, ja kielenkannat ovat olleet varsinkin sosiaalisessa mediassa taas löysällä.

– Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, kyse on sananvapaudesta. En voi estää sitä, ja jollain tapaa jopa ansaitsen kaiken, koska menin liian pitkälle.

Toisaalta: palautteen joukkoon mahtuu myös tappouhkauksia.

– On paljon ihmisiä, jotka ovat rohkeita nimimerkin takana kirjoittaessaan julkisuudessa olevalle ihmiselle. Silloin voi olla todella kova. Ymmärrän, että ihmiset toimivat tunteen vallassa, ja he haluavat osoittaa tukensa omalle joukkueelleen.

– Suhtaudun saamiini viesteihin tyynesti. Nykyaikana olisi erikoista, jos tällaisia viestejä ei olisi tullut. Se on karmeaa, mutta sosiaalinen media on poistanut rajat. Ihmiset eivät enää tiedä, mikä on hyväksyttävää.

Armalis ei aio viedä saamiaan uhkauksia eteenpäin.

Lue myös:

    Uusimmat