Nürburgringille pääsee ajamaan yllättävän halvalla – kolarointi tulee kuitenkin kalliiksi

Kenties maailman tunnetuimmalle kilparadalle pääsee ajamaan käytännössä kuka tahansa. Kaasujalan kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä ulosajosta voi tulla kallis paukku.

Saksassa sijaitseva legendaarinen Nürburgring on moottoriurheilufanien mekka. 20-kilometrinen, vihreäksi helvetiksikin kutsuttu rata on yksi maailman vaarallisimmista.

Radalle pääsee ajamaan kuka tahansa ajokortillinen, kunhan pulittaa 30 euron ratamaksun. Moni ei kuitenkaan tiedä, että vaikka kyseessä onkin kilparata, noudatetaan siellä radan erityisluontoisuuden vuoksi yleisiä liikennesääntöjä. Monilla alueilla on nopeusrajoituksia ja esimerkiksi oikealta ohittaminen on kiellettyä.

Vaikka "Nyrren" ratamaksu ei huimaakaan päätä, on radalle lähtevän syytä tietää, että kolarointi tulee maksamaan pitkän pennin. DriveTribe-autojulkaisu kokosi yhteen erilaisia kustannuksia, joita ulosajosta saattaa seurata.

Turva-aitoja kuljettavan kuorma-auton tuleminen paikalle
150 euroa

Vahingoittuneen turva-aidan poistaminen
10 euroa per metri

Ehjän turva-aidan asentaminen
31 euroa per metri

Vahingoittuneen turva-aidan tolpan poistaminen
5,10 euroa kappale

Ehjän turva-aidan tolpan asentaminen
39 euroa kappale

Turva-auton kutsuminen radalle
82 euroa per 30 minuuttia

Radan sulkeminen
Alkaen 1 350 euroa per tunti

Hinausauto
Alkaen 600 euroa

***

Civic Type-R:n ennätyskierros Nürburgringillä 8:08

Lue myös:

    Uusimmat