Nuorukaisten vihanpito kärjistyi vappuna, 18-vuotias sai useita veitseniskuja yökerhossa – tapaus siirtyy syyteharkintaan

Nuorukaisen epäillään puukottaneen toista joensuulaisessa yökerhossa vapun aikaan huhtikuussa. Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut ja juttu siirtyy syyteharkintaan, poliisi tiedottaa.

Puukotuksesta epäillyn 20-vuotiaan joensuulaismiehen ja puukotuksen uhriksi joutuneen 18-vuotiaan miehen välillä oli poliisin mukaan ollut erimielisyyksiä jo ennen väkivallantekoa.

Vihanpito oli kärjistynyt yökerhossa niin, että 18-vuotias oli ensin pahoinpidellyt 20-vuotiasta, ja toisella kerralla myöhemmin lyönyt tätä nyrkillä. 20-vuotias oli sitten vastannut nyrkiniskuun lyömällä 18-vuotiasta teräaseella useita kertoja. 18-vuotias loukkaantui vakavasti.

Poliisi sai tiedon tapahtuneesta varhain 30. huhtikuuta. Tapon yrityksestä epäilty 20-vuotias otettiin kiinni yökerhosta, ja hän on ollut vangittuna koko tapauksen esitutkinnan ajan.

Myös puukotuksen uhria epäillään rikoksista. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn.

Tapauksen esitutkinta on poliisin mukaan nyt valmistunut, ja asia siirtyy syyttäjälle. Syyte on nostettava 18. heinäkuuta mennessä.

Lue myös:

    Uusimmat