Työttömien nuorten määrä on pudonnut reiluun 32 000:een, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. Edellisen kerran nuorisotyöttömyys on ollut näin alhaisella tasolla viisi vuotta sitten.
– Nuorten työttömyys on lähtenyt laskemaan ilahduttavan ripeästi. Kyllä 8 000:n pudotus on merkittävä muutos, kertoo erityisasiantuntija Janne Savolainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Kyseessä on marraskuun tilanne alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osalta. Trendin arvioidaan jatkuvan.
– 40 000:sta ollaan pudottu sinne vähän päälle 30 000:een. Nuorten työttömyysjaksot ovat alkaneet selvästi lyhentyä. Odotamme positiivista kehityksen jatkuvan esimerkiksi ensi kesän kesätöiden osalta.
"Erittäin positiivista palautetta nuorilta"
Muun muassa henkilökohtaista apua työpaikkojen hakemisessa tarjoavat Ohjaamot ovat olleet tilanteen parantamisessa merkittävässä roolissa.
– Toimenpiteitä on aika paljon. Esimerkiksi nämä kolmen kuukauden määräaikaishaastattelut. Nuoret ovat toivoneet henkilökohtaista kasvokkaista palvelua. Sitten ovat nämä ohjaamot, jotka ovat yhden luukun palvelupisteitä. Annetaan nuorille mahdollisuus tulla ilman ajanvarausta asioimaan melkein millä asialla hyvänsä. Ne ovat keränneet erittäin positiivista palautetta nuorilta, Savolainen kommentoi.
Apua Ohjaamosta
Esimerkiksi Helsingin Ohjaamossa asiakasmäärät tuplaantuivat viime vuoden aikana.

