Nuori äiti jätti kaksi pientä lastaan paloasemalle: "Hän teki hyvin selväksi, ettei henkisesti kykene huolehtimaan lapsista"

Nuori äiti jätti kaksi pientä lastaan paloasemalle, koska ei kyennyt huolehtimaan heistä. – Hän halusi parasta lapsilleen. Se ei ole rikos, paloaseman työntekijä kommentoi.

Amerikkalaisen Phoenix Fire Station 22 -paloaseman työntekijät auttoivat äitiä, jonka voimat olivat lopussa.

Hän ehdottomasti kärsi valtavasti

Nuori äiti ilmaantui paloasemalle helmikuussa 2018.

– Kun lähestyin häntä ja kysyin, miten voisimme auttaa häntä, hän sanoi, että oli täällä antamassa lapsensa pois, palomies Elliot Simmons kuvaa FOX 5 -sivustolla.

Simmons oli tavannut naisen ennenkin surullisissa olosuhteissa: saman naisen vauva oli aiemmin menehtynyt yllättäen.

– Hän ehdottomasti kärsi valtavasti tuon lapsen menettämisestä. Siksi hän kertoi minulle tuoneensa lapset asemalle, ja että hänen täytyisi jättää heidät luoksemme. Hän teki hyvin selväksi, ettei henkisesti kykene enää huolehtimaan näistä lapsista.

"He tulevat saamaan apua"

Osavaltiossa on käytössä The Safe Baby Haven -laki, jonka mukaan vastasyntyneen lapsen voi luovuttaa pois. Nyt tilanne oli kuitenkin erilainen.

Palomiehet tarttuivat toimeen. He hankkivat paikalle apujoukkoja, jotta lapsille löydettiin turvallinen koti, ja äidille apua.

– Hän oli mielestäni kuin sinä ja minä. Hän ei ollut missään sekopäisissä olosuhteissa, paloaseman Ben Lindquist kommentoi.

– Hän vain koki kovia aikoja ja käsitteli asioita, ja halusi parasta lapsilleen. Se ei ole rikos. Poliisi ei käsittele asiaa tai pane ketään vankilaan. He tulevat saamaan apua, jota tarvitsevat.

Äidin teko on saanut osakseen ymmärrystä sosiaalisessa mediassa.

– Ainakin hän oli tarpeeksi viisas, että toi lapset turvalliseen paikkaan. Saakoon hän apua ja kyetköön hän myöhemmin tapaamaan lapsensa uudelleen, Tony Bocchetti kirjoittaa FOX 5- kanavan Facebook-sivulla.

Moni toivoisi muillekin samanlaista rohkeutta hakea apua.

Lähde: Facebook, Fox5ny.com

***


Lue myös:

    Uusimmat