Vuoden esikuva Tim Sparv on huolissaan nuorista rajoitusten keskellä: "Onko meillä oikeasti suunnitelma?"

Jalkapalloilijan uransa viime vuonna lopettanut ex-maajoukkuekapteeni on tunnettu kannanotoistaan ihmisoikeuksien puolesta ja rasismia vastaan. Sparv on kertonut muun muassa näkemyksiään näistä teemoista useina viime vuosina.

– Nuorena olin tosi keskittynyt suorituksiin ja kehitykseen. Olen vihdoin tiedostanut, että meillä on mahtava mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa, puhua nuoremmille sukupolville ja olla positiivinen esikuva. Kannattaa käyttää omaa ääntä ja puhua muista asioista, ei pelkästään urheilusuorituksista, Sparv sanoi Urheilugaalassa.

Sparv kertoo nauttineensa kannanottamisesta. Se on ollut hänelle antoisaa, ja kiitostakin on tullut.

– Moni on tullut minulle ja meidän joukkueellemme Huuhkajille sanomaan, että vitsi, että on kiva, kun olette niin hienoja tyyppejä. On ymmärretty se, että meillä on mahtava asema yhteiskunnassa.

"Olen tosi huolestunut"

7:38
Tim Sparv ja Amnesty kritisoivat Qatarin MM-kisoja – mistä on kyse? 

Yhteiskunnallisista asioista kiinnostunutta Sparvia painaa parhaillaan huoli myös nuorista, mitä hän nosti erikseen esille Urheilugaalassa.

– Meillä on tällä hetkellä yhteiskunnassa isoja ongelmia. Mielenterveysongelmia. Nuorempi sukupolvi ei ole päässyt tapaamaan koulukavereita ja harrastamaan urheilua. Se on kova paikka heille, Sparv muistutti koronarajoitusten vaikutuksista ja jatkoi:

– Olen tosi huolestunut, miten he jaksavat. Onko meillä oikeasti suunnitelma, miten me hoidamme sen puolen?

Kysymys on voimakas ja tärkeä. Ei liene väärin todeta, että yleiseen tietoon ei ole tullut ainakaan kovin kattavaa ja vakuuttavaa suunnitelmaa.

Valmistautumista valmentajaksi

Tshekkiläisen puolisonsa Jitka Novackovan kanssa tyttölapsen viime vuonna saaneen Sparvin henkilökohtainen suunnitelma lähitulevaisuuteen on sen sijaan selvillä. Sparv kertoi jo pelatessaan valmentajan roolin kiinnostavan, ja hän valmistaa itseään sitä varten.

– Suunnitelma on se, että kesään asti otetaan vähän rennommin. Opiskelen, luen tshekin kieltä ja matkustan ympäri Eurooppaa tapaamassa erilaisia jalkapalloihmisiä ja uusia seuroja. Yritän tutustua uusiin ympäristöihin ja saada vähän enemmän tietoa ja informaatiota. Sitä kautta olen hyvin valmistautunut aloittamaan valmentajana.

– Kesään asti vähän rennommin, mutta kesän jälkeen tavoite on, että olen löytänyt sellaisen ympäristön ja seuran, joka sopii minulle ja totta kai perheelle.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja