Aina ratakelaaja Toni Piispanen ei ole ollut Urheilugaalassa yhtä riemuissaan kuin tällä kerralla. Mies jätettiin viisi vuotta sitten suuresta menestyksestään huolimatta nimeämättä Vuoden urheilija -ehdokkaaksi. Nyt Piispanen oli kuitenkin jälleen ehdolla – upean uransa päätöskauden jälkeen.
Toni Piispanen oli vuodenvaihteessa 2020 näreissään, kun Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunta ei nimennyt häntä vuoden 2019 kovista meriiteistä huolimatta Vuoden urheilija -ehdokkaaksi. T51-luokassa kilpaillut Piispanen oli menestynyt parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa suomalaisista parhaiten 100 metrin kullallaan ja 200 metrin hopeallaan, ja hänet oli myös valittu sekä vuoden yleisurheilijaksi että vuoden parayleisurheilijaksi.
Siinä missä Piispaselle oli Urheilugaalan tiimoilta tarjolla kylmää kättä, maailmanmestareiksi 100 metrillä T-54-luokassa kelanneet Amanda Kotaja ja Leo-Pekka Tähti nimettiin tuolloin 25 urheilijan joukkoon, jotka olivat ehdolla Vuoden urheilijaksi.
– Paraurheilussa pitäisi ensin tutustua luokkiin. On yleensä joku syy, minkä takia lajissa ei ole huippu-urheilutasolla niin paljon harrastajia. Fakta on samalla se, että huipulla – on luokka mikä hyvänsä – kilpailu on ihan yhtä kovaa. Siinä mielessä tämä asia herätti hieman ihmetystä, Piispanen sanoi MTV Urheilulle Urheilugaalassa 2020 ja peräänkuulutti asiantuntemusta.
Ylös syvistä vesistä
Nyt Piispaselle oli jälleen osoitettu arvostusta myös Urheilugaalassa. Hän oli yksi 21 ehdokkaasta Vuoden urheilijaksi ja sijoittui lopulta 17:nneksi.
Takana oli menestyksekäs uran päätöskausi. Piispanen oli kelannut Pariisin paralympialaisissa hopeaa 200 metrillä ja pronssia 100 metrillä.
– Fiilikset ovat hyvät. Ura päättyi Pariisiin ja pitkä, pitkä ura on takana. Vähän on haikeuttakin silmäkulmassa, mutta on mukava muistella uraa taaksepäin. Alkaa pikkuhiljaa konkretisoitua, miten hienosti tämä kaikki meni, Piispanen tunnelmoi torstaina.
LUE MYÖS: Suomen urheilulegendalta jäätävä reaktio Vuoden urheilija -ehdokkaaseen
Vuoden urheilija -ehdokkuus oli hieno bonus, ja päätösvuoden menestys maittoi ylipäätään erityisellä tavalla huomattavien vaikeuksien jälkeen.
– Reisiluu meni poikki neljä kuukautta ennen kisoja. Oli vähän epävarmuutta. Kausi oli itselleni tosi merkityksellinen, kun onnistuin kaikesta huolimatta.
Piispanen myönsi suoraan, että hän kävi "aika syvissäkin vesissä".
– Pienin välitavoittein olen aina pystynyt nostamaan itsensä ylöspäin ja saavuttamaan isoa tavoitetta.
– Kaikista ylpein olen sitä, että olen pystynyt rakentamaan voittajatiimin, joka on jeesannut minua kaikessa harjoittelussa. Tämän uran aikaiset viisi paralympiamitalia, 11 MM-mitalia ja Euroopan mestaruudet päälle ovat ehkä osoitus siitä, että on onnistuttu jossain.
Paralympiakultia Piispanen voitti urallaan kaksi, samoin maailmanmestaruuksia. EM-kultia kertyi kolme kappaletta.
Kohu hauskaksi muistoksi
Piispanen laskeskeli olleensa ehdolla Vuoden urheilijaksi nyt ainakin viidettä kertaa pitkällä urallaan. Hän arvioi, että paraurheilun ymmärtäminen on viiden vuoden takaisesta kohustakin lisääntynyt.
– Silloin ei välttämättä ymmärretty paraurheiluluokkia ja niiden vaativuutta. Tuijotettiin vain, paljonko on osallistujia.
– On ehkä havaittu, että korkeimmissa vammaluokissa harjoittelu ja kilpailu on huomattavasti vaikeampaa. On osattu löytää sieltä hyvät asiat, jotka nostavat urheilijan urheilijaksi.
LUE MYÖS: Suomen urheilujätti paljasti: Iso painonpudotus – sitten irtosi huikea runo
Samalla miehen omat tunteet viiden vuoden takaisesta tapauksesta ovat ehtineet muuttua.
– Aluksi se kaihersi, mutta nykyään se on ehkä vain hauska muisto matkalla.
Kelaustuoli Pariisin-laatikossa
Piispanen on jatkanut töitä liikunnan edistämisen parissa valtion liikuntaneuvostossa, jossa hän on ollut vuodesta 2015 ja jossa hän toimii tätä nykyä vs. pääsihteerinä. Aika kuluu mukavasti myös perheen parissa, ja seuraavia tavoitteita uran jälkeiselle ajalle voi pähkäillä myöhemmin.
– Syksy meni pitkälti kaikissa mitalikahveissa, joita on ollut varmaan toistakymmentä – uran päättäjäisiä on ollut paljon. Kevät on ehkä sellaista aikaa, että ehtii miettiä, mihin päin suuntautuu.
– Olen minä kuitenkin ehtinyt urheillakin. Kuntosalihommat, lenkkeilyt ja tällaiset ovat säilyneet, mutta täytyy sanoa, että kelaustuoli on edelleen Pariisin-laatikossa, johon sen pakkasin Pariisin kisakylässä. Sitä en ole aukaissut.