Nuoresta asti ylipainon kanssa kamppaillut Juuso pudotti yli 40 kiloa – näin hän onnistui

Juuso pudotti yli 40 kiloa muutamassa vuodessa 0:30

Eteläpohjanmaalainen kahden lapsen isä ja kolmevuorotyössä käyvä Juuso Huhtanen, 28, pudotti kolmessa vuodessa yli 40 kiloa. Nuoresta asti ylipainoinen mies on saanut vihdoin elintapansa kuntoon.

Vuoden 2015 lopulla Juuso Huhtanen havahtui. Hän katseli toisen lapsensa ristiäiskuvia marraskuulta, ja huomasi, kuinka kiloja oli taas päässyt kertymään.

– Nappasin vaimoni raskausaikana aika paljon myös omia ”raskauskiloja”, myötätuntokiloja. Ristiäiskuvia katsellessa päätin, että jotain pitää tapahtua, Juuso kertoo MTV Uutisille.

Juuso sanoo olleensa jo pienenä pyöreä poika ja lähes koko nuoruutensa ylipainoinen. Syyt löytyivät elintavoista.

Yläasteella koulusta kotiin tullessaan Juuso osti kaupasta useimmiten kolme litraa kokista ja ison pussin karkkia. Ilta ja osa yöstä kuluivat tietokoneella ja herkkuja syöden, ja seuraavana aamuna hän meni kouluun vain muutaman tunnin yöunilla.

– Jo 13-vuotiaana painoin yli 100 kiloa. Kun valmistuin ammattikoulusta ensimmäistä kertaa, painoin kutsuntalääkärissä 156 kiloa. Vuosien 2009–2010 taitteessa painoa oli pahimmillaan 168 kiloa, Juuso listaa.

– Kun tulin täysi-ikäiseksi baarielämä vei mukanaan. Söin karkkia, ja roskaruokakin maistui varsinkin viikonloppuina, kun oltiin viihteellä.

2009vs2018
Vasemmalla Juuso vuonna 2009, oikealla vuonna 2018.

Kuusi vuotta jojoilua

Ensimmäisen kerran paino lähti putoamaan rutkasti, kun Juuso aloitti fyysisesti raskaissa töissä vuonna 2010. Hän siivosi öisin suuren elintarviketeollisuusfirman tuotantotiloja ja söi niukasti. Siihen aikaan Juuso ei paljoa vaa’alla käynyt, mutta näin jälkeenpäin hän uskoo, että painoa putosi puolentoista vuoden aikana lähes 70 kiloa.

– En noteerannut sitä silloin. Vasta jälkeenpäin katsellessani niitä kuvia olen tajunnut, kuinka riutunut olin siinä vaiheessa. Laihtuminen tapahtui ihan tiedostamatta ja vahingossa, Juuso kuvaa.

– Sitten ne työt loppuivat, ja entinen naisystäväni alkoi odottaa meidän tyttöämme. Siinä antoi itsekin luvan itselleen ottaa sen muutaman ”raskauskilon” – ainakin 20 kiloa.

Juuso ryhtyi laihduttamaan. Hän alkoi käydä säännöllisesti kuntosalilla, opetteli juomaan vettä ja aloitti vähähiilihydraattisen ruokavalion. Paino tippui, mutta tulokset eivät olleet pysyviä.

– Uskon, että aika harva, joka tiputtaa kerralla enemmän painoa, pystyy pitämään sen yhden painonpudotuksen. Vaikka itsekin pudotin nopeasti melkein 70 kiloa, en saanut sitä pidettyä. Kyllä se vaatii sitä, että monta kertaa lyö päätä seinään, että on löytänyt sen terveen vaiheen, Juuso kuvaa.

Jos painon jojottelusta Juuso jotakin hyvääkin löytää, niin ainakin sen, ettei ylimääräinen iho ole jäänyt roikkamaan.

Määrätietoinen elämäntaparemontti alkoi

2015vs2018 (2)
Juuso vasemmalla vuonna 2015, oikealla vuonna 2018. 

Terveen vaiheen etsiminen alkoi Juusolla vuosien 2015–2016 vaihteessa, kun hän päätti aloittaa painonpudottamisen tosissaan. Juuso painoi silloin noin 139 kiloa.

Ensin hän aloitti itsenäisesti. Juuso vähensi hiilareita rajusti, lisäsi proteiinia, joi paljon vettä ja alkoi harrastaa enemmän liikuntaa. Hän jatkoi painonpudottamiseen liittyvien videoiden, blogien, ja keskustelufoorumeiden seuraamista ja etsi aiheesta tietoa.

Paino tippui jonkin verran vuoden aikana. 2017 vuoden alussa hän päätti ottaa avukseen myös ammattilaisen. Juuso aloitti henkilökohtaisen valmennuksen, jonka kautta hän sai itselleen räätälöidyn ruokavaliosuunnitelman ja treeniohjelman.

Viikko-ohjelmaan kuului niin kuntosalilla käyntejä, aamulenkkejä kuin intervalliharjoittelua noin 3–4 päivänä viikossa.

– Sain tiputettua 118 kilosta 95 kiloon kesäkuun loppuun mennessä, Juuso kertoo.

"Meinaatko, että tällä pitäisi laihtua?"

Juuson mukaan painonpudottaminen ammattilaisten ohjeilla oli hänelle oikea valinta. Jo alussa hän huomasi, ettei painonpudottaminen kovalla kitudieeteillä onnistu, vaan ravinnon pitää olla monipuolista ja annosten tarpeeksi isoja.

– Kun aloin pudottaa painoa itse, vedin vähähiilihydraattisen ruokavalion tyylillä: hiilarit nolliin, porkkanaa, paketti pekonia, kuusi kananmunaa ja paketti jauhelihaa päivässä, ja siinä se. Saihan sillä nesteet lähtemään. Valmennuksen aloitettuani tajusin, että hiilihydraatteja pelätään ihan liikaa. Mieluummin syö niitä hyviä hiilihydraatteja, jotka muuttuvat sitten energiaksi salilla kuin että syö ylenpalttisesti rasvaa, hän selittää.

– Kun lähdin valmennukseen, ensimmäinen shokki oli se, kuinka yhdellä ruokailulla saattoi olla lautanen täynnä pelkkää riisiä ja sitä piti syödä kaksi kertaa päivässä. Muistan, kun laitoin valmentajalleni viestiä, että meinaatko, että tällä pitäisi laihtua. Valmentaja sanoi, että usko vaan. Kyllähän se sitten toimikin.

– Toinen oli se, kuinka usein pitää syödä. Elämäni ensimmäisinä 22 vuotena en syönyt ikinä aamupalaa, ja nyt piti opetella syömään se – ja vielä puuroa. Huomasin kuitenkin, ettei enää tarvinnut syödä niin paljon lounaalla ja vireystila pysyi samanlaisena, kun söi tasaisesti pitkin päivää eikä mättänyt rasvaista ruokaa isoa annosta kerran päivässä, kuten aiemmin, Juuso kertoo.

Vaatteet ja vanhat valokuvat toivat motivaatiota

Myös Juusolla, kuten monilla muillakin laihduttajilla, painon putoaminen jumahti jossain vaiheessa.

– Silloin tuli paniikki. Halusin päästä alle sadan kilon, mutta paino pysähtyi kuudeksi viikoksi siihen 100,3 ja 101,1 kilon väliin. Satkusta tuli minulle sellainen mörkö, että meinasin siinä kohtaa heittää hanskat tiskiin. Vaa’an lukema ei vain laskenut, vaikka liikuin puolet enemmän. Valmentaja laittoi minut puntarikieltoon. Vaaka oli pakko laittaa kaappiin ihan fyysisesti, Juuso kertoo.

Nyt hän suosittelee myös muille, ettei puntarin lukemaa kannata tuijottaa jatkuvasti – mieluummin vaikka kerran kuukaudessa. Juusolle eniten motivaatiota toivat painonpudotuksen aikana vaatteet ja oman edistyksen näkeminen esimerkiksi vanhoja valokuvia katsomalla.

– Hain elämäni ensimmäiset 20 vuotta vaatteeni farkkushopeista. Käytin vain lökäpöksyjä ja isoja t-paitoja, kun mikään muu ei mahtunut, ja minun piti laittaa lisää reikiä vyöhön. Ensimmäistä kertaa kun pääsee ostamaan normaalikokoisten ihmisten kaupoista vaatteita, vaikka H&M:stä tai Jack & Jonesista, niin se oli isoin motivaattori, Juuso sanoo.

2015vs2018
Vasemmalla Juuso vuonna 2015, oikealla 2018. 

"Jos painonpudottaminen olisi helppoa, ei kukaan taistelisi ylipainon kanssa"

Haastavimmaksi painonpudotuksessa Juuso kuvaa sitä, että painon saa pidettyä kurissa. Kun Juuson ensimmäinen valmennus loppui kesällä 2017, hän alkoi syödä ja käydä salilla rennommin, ja paino kääntyi jälleen nousuun. Vuoden 2018 alussa Juuso aloitti seuraavan valmennuksen, tällä kertaa ryhmässä.

– Jos painonpudottaminen olisi helppoa eikä sen eteen tarvitsisi tehdä töitä, ei varmaan lähes kukaan taistelisi ylipainon kanssa. Jos on isokokoinen, pitäisi pudottaa isompi määrä painoa edes kerran. Silloin tajuaa, kuinka hyvä olo on, kuinka paljon helpompi on hengittää ja voi laittaa kengät jalkaan ilman, että eteisessä tarvitsee puhkua ja puuskuttaa puolta tuntia. Kun koet sen, tajuat mitä missaat, jos jatkat  samalla vanhalla kaavalla, Juuso kuvaa.

Painonpudottamisen aikaan Juuso on tehnyt kolmivuorotyötä hoitoalalla ja kotona on pieni lapsi. Treenikertojen ja säännöllisen syömisen mahduttaminen kalenteriin on hänen mukaansa kuitenkin vain järjestelykysymys. Juusolle ovat toimineet hyvin varsinkin aamutreenit.

– Vaatihan se paljon järjestämistä, kun viikkoni ovat hyvin erilaisia. Joskus minulla on peräkkäin kolme aamukahdeksasta iltayhdeksään-kymmeneen työpäivää, ja silloin on pakko ennakoida, että teen kolmelle päivälle ruoat valmiiksi. Kun saan 3–6 viikon työvuorolistat, päätän salipäivät jo valmiiksi kalenteriin. Intuitiolla ei voi mennä perheellisenä kolmivuorotyöntekijänä, vaan on pakko vähän suunnitella. On se kaikki sen vaivan arvoista.

Kun elintavat ovat kunnossa, voi joskus myös herkutella. Esimerkiksi tänä joulunakin Juuso antoi itselleen periksi ja nautti ruoista ”kaksin käsin”. Jo tammikuun alussa joulunaikaan kertyneet 1,5 kiloa olivat kuitenkin karisseet syömällä oikein.

– Joskus voi juhlistaa kavereiden kanssa muutamalla huurteisella, eikä siitä saa tuntea omantunnontuskaa. Jos yhden illan on menossa, niin ei se vielä elämäntaparemonttia pilaa. Niitäkin ajatuksia tuli silloin ennen, kun yritin itsenäisesti viedä tätä hommaa eteenpäin. Kun menin hakemaan grilliltä hampurilaisen, siitä tuli hirveä morkkis ja ajattelin, että unohdetaan tämä laihdutusproggis, että ei tästä tule mitään, kun sorruin jo tässä kohtaa, Juuso sanoo.

"Päivä päivältä haluan tehdä enemmän tätä hommaa"

Nyt Juuso painaa 96 kiloa – reilussa kolmessa vuodessa kiloja on karissut 42. Jos verrataan vuoteen 2009, Juuso on nyt 73 kiloa kevyempi. Hän on aloittanut ensi kertaa valmennuksen, jossa keskitytään nimenomaan lihasten kasvattamiseen ja muokkaamiseen.

Painonpudotuksen vaikutus elämään on ollut suuri. Jaksaminen on parantunut, ja muiden kehut muuttuneesta ulkonäöstä ovat tuntuneet hyvältä.

– Alkaa se peilikuva pikkuhiljaa miellyttää jopa omaa silmää. Aika ajoin voi jopa katsella itseään peilistä pelkät bokserit päällä tuntematta minkäänlaista itseinhoa. Itsetunto on ollut aika kauan sirpaleina, kun on painanut lähes kolmen normaalipainoisen verran, hän kertoo.

– Päivä päivältä haluan tehdä enemmän tätä hommaa. Kaukainen haaveeni olisi tehdä jonkinlaisia valmennuksia, auttaa muita ihmisiä tämän saman asian kanssa. Sekin riittää minulle tässä vaiheessa, että joku tuttu tai tuntematon laittaa viestiä, että on seurannut Instagram-tiliäni puolivuotta, alkanut juomaan vettä ja paino on tippunut, Juuso toteaa. 

Juuso kirjoittaa elämäntaparemontistaan myös Iskä reenaa -blogia.

Lue myös:

    Uusimmat