Novak Djokovic löysi pelivireensä Alpeilta – Yhdysvaltain avoimista uran neljästoista grand slam -titteli

Tennistähti Novak Djokovic otti viikonloppuna uransa neljännentoista grand slam -tittelin. Serbialainen kertoi Yhdysvaltain avoimien jälkeen saaneensa täysin uutta intoa Alpeilta.

Pääkuvan videolla Tulosruudun kuvaa Yhdysvaltain avoimista.

Novak Djokovic kaatoi viikonloppuna Yhdysvaltain avoimien finaalissa Juan Martin del Potron. Grand slam -titteli oli serbialaisen uran neljästoista.

Peluri kertoi turnauksen tauottua Reutersille kuluvan kauden menestyksen salaisuuden olevan viiden päivän patikointi Alpeilla Ranskassa. Djokovic lähti kesäkuussa vaimonsa kanssa patikoimaan Sainte-Victoiren vuorelle ja sai uutta intoa.

- Kiipesimme vuoren huipulle kolmessa tunnissa. Istuimme alas ja katsoimme maailmaa. Aivan kuin olisin hengittänyt uutta inspiraatiota ja motivaatiota.

- Ajattelin tennistä ja niitä tunteita, joita laji minussa herättää. Huomasin kaikkien tunteiden olevan positiivisia.

Djokovic oli viime vuoden lopulla pelikentiltä sivussa kyynärpääongelmien takia. Hän putosi Australian avoimissa jo puolivälierissä, ja vuoden 2018 alku oli hankala.

Alpeille tehdyn retken jälkeen serbialainen oli Queensin turnauksessa finaalissa ja otti voitot Wimbledonista, Cincinnatista ja viikonloppuna Yhdysvaltain avoimista New Yorkista.

Djokovic uskoo juuri patikoinnin tehneen pelille ja mielelle hyvää.

- Sen jälkeen tennis on tuntunut täysin erilaiselta. Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet mahtavia. Meidän pitää lähteä patikoimaan pian uudelleen, hän vitsaili.

Djokovic on nyt kaikkien aikojen tilastossa kolmantena.

Lue myös:

    Uusimmat