Norovirus Silja Symphonyn epidemian taustalla?– Laiva siivotaan perusteellisesti, THL selvittää vatsataudin syyn

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää paraikaa, mikä sai lähes viisikymmentä matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä sairastumaan Silja Symphonylla rajuun vatsatautiin viikonloppuna.

MTV Uutiset uutisoi sunnuntaina, että Silja Symphonylla todettiin vatsatautiepidemia. Sairastuneiden joukossa oli ruotsalaisen salibandyjoukkueen jäseniä sekä noin 15 muuta matkustajaa. 

TallinkSiljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd kertoo, että miehistön jäseniä on sairastunut eilisen illan aikaa vielä lisää, yhteensä jo noin parisenkymmentä.

– Salibandyjoukkueen oireet alkoivat lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Viimeisimmät ilmoitukset muiden osalta tulivat eilen sunnuntaina lounaan jälkeen, Nöjd kertoo MTV Uutisille.

THL tutkii taudinaiheuttajaa

Taudin aiheuttajaksi on uumoiltu sekä ruokamyrkytystä että maissakin tällä hetkellä jylläävää ärhäkkää norovirusepidemiaa. 

Kaksi pahiten sairastunutta urheilujoukkueen jäsentä hakeutuivat heti sairaalahoitoon Helsinkiin päästyään. Hoidon yhteydessä heistä otettiin potilasnäytteitä, jotka lähetettiin tutkittavaksi Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle.

THL kertoo Nöjdin mukaan tuloksista vielä maanantain aikana.

 – Norovirusta on liikkeellä tällä hetkellä. Mielestäni kuulostaa oudolta, että eri puolilla laivaa syöneet ihmiset sairastuisivat samaan ruokamyrkytykseen. Miehistö syö kuitenkin ihan eri puolella ja eri ruokaa kuin matkustajat, Nöjd pohtii.

Ulkoinen tarkastus luvassa

Nöjd kertoo, että epidemian taltuttamiseksi ja selvittämiseksi on luvassa myös muita toimenpiteitä.

– Toimenpiteisiin on ryhdytty heti. Paikalle kutsutaan ulkopuolinen siivousfirma tekemään isot ja perusteelliset siivoukset. Myös laivan henkilökunta tekee todella perusteellista siivousta omalta osaltaan. Ruoka-aineita on tuhottu, ja hygieniasta tullaan huolehtimaan vielä entistä tarkemmin, Nöjd listaa.

Asia kiinnostaa myös viranomaisia. Nöjdin mukaan Helsingin kaupungin terveystarkastaja on tänään tekemässä tarkastuksen laivalle. 

– Ulkopuolinen tarkastaja tulee aina laivalle, jos on ollut ruokamyrkytys- tai muita tämänkaltaisia epäilyjä. He ottavat näytteitä, ja tuloksissa menee luultavasti päiviä, Nöjd sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat