Norjan ampumahiihtotähdellä mystinen tasonnousu: "Kukaan ei ymmärrä, että miten"

Norjan ampumahiihtoveljeksien nuorempi painos Johannes Bö on ottanut kaksi kultaa ja hopeaa Östersundin MM-kilpailuissa. Maailmancupin puolella hän on tehnyt hurjan hiihtovauhtiparannuksen vain kahden vuoden aikana, kertoo norjalainen Dagbladet.

Bö on ollut tällä kaudella maailman ykkösnimi miesten ampumahiihdossa. Hän on ollut hiihtovauhdissa mitattuna 18 startissa 15 kertaa nopein. Kolmessa muussa, jossa hän ei ole ollut nopein hiihtäjä, on hän voittanut silti kilpailun. 

Kaksi kautta aiemmin, Bö oli ainoastaan kerran nopein hiihtäjä kauden 21 startissa. Bön vanhempi veli kahdeksankertainen ampumahiihdon maailmanmestari Tarjei Bö näkee tämän harjoituksissa lähes joka päivä. Hänellä ei ole hyvää vastausta siihen, miksi hän on kehittynyt sillä tavalla. 

– Se on suuri kysymys. Kukaan ei ymmärrä, että miten. Hän itsekin sanoo, että ei ansaitse olla niin hyvä sillä harjoitusmäärällä. Voit kysyä valmentajilta, joukkuetovereilta tai keneltä tahansa. Hän ei noudata minkäänlaista käsikirjaa. Hän häpäisee kaiken tutkimustiedon, Tarjei sanoo.

– Hän ei halua pettää itseään kilpailukauden aikana. Sinä et kuitenkaan pääse suksilla kovempaa vain jos otat asian entistä tosissaan. Se, että miten hän pääsee niin kovaa suksilla, on mysteeri meille kaikille, Tarjei jatkaa.

Johannes avaa omasta mielestään syitä siihen, miksi hän on niin nopea. 

– Meillä on maailman parhaimmat sukset. Sen lisäksi olen hyvässä kunnossa ja se antaa minulle etulyöntiaseman sekä tekee minusta muita nopeamman. Minusta tulee vahvempi päivä päivältä. Sen olemme nähneet maailmancupissa. Jos osun tauluun 20 kertaa, voitan, Johannes sanoo.

– Ampumahiihtoa ei aina pysty selittämään. Harjoittelen hyvin ja olen onnistunut valmentajan sekä luodun tekniikan kanssa. Katson videoita, jotka auttavat minua tulemaan paremmaksi. Silloin näen, mitä on korjattavaa, Johannes toteaa. 

Bön veljekset kilpailevat keskiviikkona Östersundin MM-kilpailujen 20 kilometrin normaalikisassa.

Lue myös:

    Uusimmat