Norjalaistähti oli jo luopumassa toivosta, kunnes keksi keinon rentoutua: "Hän on täysin erilainen kuin viime vuonna"

Norjalainen Tiril Eckhoff on ollut naisten ampumahiihdon huipulla jo vuosia. Kuitenkin vasta tällä kaudella hän on löytänyt suorituksiinsa tasaisuutta, ja taistelee maailmancupin voitosta.

Norjan Tiril Eckhoff hallitsee tällä hetkellä naisten ampumahiihdon maailmancupia. Kauden kahden ensimmäisen kilpailun rämpimisen jälkeen norjalainen on napannut henkilökohtaisissa kilpailuissa sijoitukset 8, 1, 1, 1, 1, 5, 2 ja 1.

Viimeisimmän voittonsa Eckhof otti keskiviikon pikakilpailussa Saksan Ruhpoldingissa ylivoimaiseen tapaan.

Nollat molemmilla ampumapaikoilla ampunut Eckhof jätti toiseksi tulleen Ruotsin Hanna Öbergin 30 sekunnin ja Italian Dorothea Wiererin 37 sekunnin päähän. Samalla hän ohitti Wiererin maailmancupin kokonaistilanteessa kolmella pisteellä.

Vaikeudet olivat nujertaa

Aina kaikki ei kuitenkaan ole mennyt yhtä hyvin. Vaikka Eckhoff on voittanut maailmanmestaruuden, mitaleita MM-kilpailuissa ja olympialaisissa ja ottanut maailmancupin osakilpailuvoittoja, on hänen suorituksiaan vaivannut epätasaisuus.

Hänen paras sijoituksensa maailmancupin kokonaiskilpailussa on seitsemäs kaudelta 2013–2014.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:n haastattelussa Eckhoff kertoo alkaneensa itsekin epäillä, voisiko hän koskaan saavuttaa riittävää tasaisuutta ja nousta aivan lajin terävimpään kärkeen. Nyt näyttäisi siltä, että norjalainen on onnistunut.

Eckhoffin mukaan tärkein ero aiempaan on siinä, että hän on oppinut rentoutumaan. Sen hän on tehnyt jättämällä ylimääräisen valmistautumisen vähemmälle. Eckhoff uskoo tavan auttaneen häntä menestymään.

– On vaikea valmistautua kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin. Siksi olen jättänyt valmistautumisestani suunnittelun ja visualisoinnin. Sen sijaan katson huonoja TV-sarjoja ja rentoudun.

Myös NRK:n asiantuntija Emil Hegle Svendsen sanoo huomanneensa eron Eckhoffissa. Se näkyy etenkin ampumapaikalla.

– Aikaisemmin, kun hän ampui ohi, epävarmuus näkyi hänestä. Nykyään hän ei anna pummien vaikuttaa.

Svendsenin mukaan Eckhoff koko olemus on muuttunut.

– Hän on iloinen ja luottaa itseensä. Hän on täysin erilainen kuin viime vuonna. 

Naiset kilpailevat seuraavaksi Ruhlpondingissa viestissä perjantaina. Takaa-ajo hiihdetään sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat