Mainos

Norjalaislohen dumppauskiista ratkaistaan vientiverolla?

EU pyrkii sunnuntai-iltana ratkaisemaan norjalaisen lohen hinnasta syntyneen kiistan. Komissio keskusteli asiasta tänään kolme tuntia, mutta lopullista päätöstä ei saatu vielä aikaan.

Monet jäsenmaat katsovat, että muita suuremman valtion tuen turvin norjalaiset dumppaavat lohen hintaa ja valtaavat muilta markkinoita. Myös Suomi on tätä mieltä. Ratkaisut tekee EU:n komissio.

Alunperin norjalaiselle lohelle kaavailtiin noin 13,5 prosentin rangaistustullia. Nyt kiista on tarkoitus ratkaista niin, että Norja alkaa periä lohelta vientiveroa.

Jotkut yksityiskohdat ovat vielä auki, mutta ratkaisu on tarkoitus sinetöidä sunnuntai-iltana komission edustajien ylimääräisessä kokouksessa.

Esimerkiksi Tanska on vastustanut rangaistustullia. Sen elintarviketeollisuuden on katsottu hyötyvän halvasta norjalaisesta lohesta. Norjalaisten lohen hinnoitteluun puuttui ensimmäisenä Britannia.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.