Norjalainen huippusuunnistaja Audun Heimdal on kuollut syöpään 25-vuotiaana, kertoo Aftonbladet.
Norjan suunnistusliitto kertoo tiedotteessaan Heimdalin menehtyneen lauantaina.
Heimdal saavutti huippumenestystä sekä suunnistuksessa että hiihtosuunnistuksessa. Hiihtosuunnistuksessa hän voitti urallaan muun muassa maailmanmestaruuden ja suunnistuksessa MM-hopeaa. Heimdal kahmi myös useita Norjan mestaruuksia.
– Audunin myötä norjalainen suunnistus on menettänyt fantastisen urheilijan ja ihmisen. Audun ei ollut se, joka piti eniten ääntä itsestään tai otti eniten tilaa, mutta hän on käytöksellään ollut upea roolimalli hänen ympärillään olleille, Norjan suunnistusliiton puheenjohtaja Leif Störmer kertoi.
– Audun on merkinnyt valtavan paljon monille, ja häntä tullaan kaipaamaan kovasti.
Uusimmat
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:59
Ruotsilta käsittämätön temppu MM-kisoissa – NHL-tähti sikaili itsensä suihkuun
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
14:23
Slovakian Ficon ennuste positiivinen
-
14:05
Raju muutos säässä tuo jopa lumikuuroja – helteisiin viikon tauko
-
13:35
Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
-
13:32
Brittitiedustelulta yksityiskohtaista tietoa Krimin ATACMS-iskusta – satelliittikuvat näyttävät tuhoutuneet hävittäjät
-
13:26
Liikemies Jussi Uoti kertoo tuomion tuoneista henkilöstöjuhlista: "Tein minkä tein"
-
13:22
Sivullinen löysi Sastamalassa keskiviikosta asti kateissa olleen naisen
-
13:08
Järkyttävä video Sean ”Diddy” Combsista leviää – potkii tyttöystäväänsä hotellin käytävällä
-
13:03
Euroopassa hinkuyskäepidemia, Suomessakin tautiryppäitä – yksi asia tulee muistaa: "Vastoin yleistä käsitystä..."
-
12:55
Läheltä piti -tilanne MM-kisoissa – Sami Kapanen joutui törmäyskurssille Kanadan supertähden kanssa: "Jos pyytää anteeksi"
-
12:40
Arja Saijonmaa mukana Ruotsin Vain elämää -ohjelmassa: ”Pitää uskaltaa ottaa riskejä”
-
Lataa lisää