Nordic Business Forum haluaa maailman parhaaksi - "Töitä tehdään joka päivä"

Yritysseminaari haluaa parhaaksi maailmassa 1:36

Nordic Business Forum on noussut kohinalla ehkäpä koko Euroopan suurimmaksi ja samalla myös yhdeksi arvostetuimmaksi yritysseminaariksi. Nyt tavoitteena on nousta alan merkittävämmäksi tapahtumaksi maailmassa.

- Kyllä meidän tavoite on joka vuosi tehdä tästä parempi ja parempi ja isompi ja isompi. Ja meidän tavoite on vuonna 2021 olla maailman merkittävin businessseminaari, tapahtuman toinen perustajista Jyri Lindén sanoo. 

Järjestäjät tietävät tavoitteen kovaksi, mutta pyrkivät siihen määrätietoisesti.

- Siinä tarvitaan paljon töitä ja onneakin matkaan, mutta sitä kohti me ponnistellaan ja ahkeroidaan joka päivä, Lindén jatkaa.

Vuonna 2009 ensimmäisen kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistui tuolloin vain muutamia kymmeniä ihmisiä pääsymaksunkin ollessa muutamia kymmeniä euroja. Nykyisin halvimmillaan NBF:n katsomoon pääsee 890 eurolla. Nettilähetykseen oikeuden saa ostettua 180 eurolla. 

Alunperin Jyväskylässä Lindénin ja Hans-Peter Siefenin toimesta järjestetty tapahtuma siirtyi viime vuonna Helsinkiin. Tänä vuonna tapahtumaan Messukeskuksessa on myyty yli 5000 lippua ja lisäksi samanverran ihmisiä seuraa showta maksullisen nettilähetyksen kautta.

Menestyksekkään ja kasvavan yritystapahtuman reseptiksi kaksikko mainitsee ahkeran työn ja alusta asti noudatetun ohjenuoran.

- Tähän asti se on perustunut siihen, että me ollaan pystytty aina ylittämään asiakkaiden odotukset, ja siihen me pyritään joka vuosi. Toki siitä tulee aina vaan vaikeampaa ja vaikeampaa, mutta se on meidän tavoite eli me pyritään antamaan aina vähän enemmän kuin on luvattu. 

Parhaita paloja voi seurata myös suorana MTV Uutisten nettisivuilla suorana ja tallenteina.

Nordic Business Forum huikea kasvutarina 8:42

MTV Uutiset seuraa Nordic Business Forumia tiiviisti myös Twitterissä. Toimittajat Antti Mälkönen ja Salla Vuorikoski raportoivat koko päivän omilla tileillään - lisäksi voit seurata kaikkia #nbforum2015-twiittejä.

Katso myös, miten Kauppalehdessä nähdään tapahtuma: 

Lue myös:

    Uusimmat