Nokian johtaja kertoo MTV:lle, mihin verkkojätti seuraavaksi tähtää

Nokian liikevoitto myönteinen yllätys analyytikoille 2:05

Nokia tähyää jatkossa entistä enemmän digitaalisen terveydenhoidon markkinoille.

Ala kasvaa nopeasti ja tässä on myös Nokialle suuri tulevaisuuden mahdollisuus, uskoo yhtiön toimitusjohtaja Rajeev Suri MTV Uutisten haastattelussa.

Nokian päätoimialan, mobiiliverkkojen rakentaminen väheni viime vuonna maailmanlaajuisesti ja se laski myös Nokian liikevaihtoa.

Suri kertoo olevansa kuitenkin tyytyväinen tilanteeseen:
-Suoriuduimme vankasti vuodesta, joka oli markkinoille haastava. 

Suri uskoo, että verkkomarkkinat lähtevät uuteen nousuun ensi vuonna.

Nokian Technologies -yksikkö kehittää patenttihallinnan lisäksi koko ajan myös uusia tuotteita terveydenhuoltoon ja virtuaalitodellisuuteen.

Erityisen paljon Nokia odottaa terveysbisneksestä ja sinne tuotavista kuluttajatuotteista, kuten terveyskellolta, älymittareilta ja vaikkapa älyharjalta.

-Se on alati kasvava mahdollisuus. Markkinat ovat laajat ja ne kasvavat erittäin ripeästi. Emme halua edetä pelkästään ehkäisevän terveydenhoidon markkinoille, vaan tähyilemme myös muita mahdollisuuksia. Suhtaudumme Nokialla erittäin intohimoisesti digitaaliseen terveydenhoitoon, Suri toteaa.

Suri kirjoitti henkilökunnalleen kirjeen, jossa tuomitsi Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin maahantulokielto-päätöksen. 

Nyt Suri sanoo, että yhtiö noudattaa lakeja ja auttaa kaikin tavoin kaikkia nokialaisia joita kielto-määräykset koskevat.

-Uskomme Nokialla avoimuuteen, faktoihin ja monimuotoisuuteen.

Lue myös:

    Uusimmat