Telekommunikaatioalan yritys Elisa kertoo muiden kuin Nokian puhelimien myynnin kasvaneen viime kuukausina. Nokian odotettu E7-malli myöhästyy alkuperäisestä aikataulusta, ja näillä näkymin puhelinta saa kaupoista maaliskuun lopulla.
- Osa asiakkaista ei jaksa odottaa ja he ovatkin ostaneet toisen merkin puhelimen, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi.
- Joka päivä Nokian E7:ä kysellään myymälöissämme. Vastaus tällä hetkellä on, että Nokian antamien tietojen mukaan puhelin tulee kauppoihin viimeistään maaliskuun lopussa.
Alun perin Nokian oli tarkoitus saada uusi älypuhelimensa jo joulumarkkinoille, mutta joulukuussa yhtiö kertoi E7:n tulevan markkinoille vasta tämän vuoden alkupuoliskolla.
- Jos yksi valmistaja tuo mallinsa muita hitaammin markkinoille, niin onhan se meille ikävä asia, ettemme pysty vastaamaan kuluttajien toiveeseen. Asiakkaamme ovat kuitenkin ymmärtäneet, että me emme pysty aikatauluihin vaikuttamaan, muotoilee Korpi laitteita myyvän osapuolen turhautumisen.
Uusimmat
-
09:48
MTV seuraa: Kalle Rovanperä hyökkää huippupaikalta voittotaisteluun
-
09:42
Ennätyslämmin merivesi uhkaa koralleja kaikkialla maailmassa: "Haalistuminen on kuin kuume ihmisillä"
-
09:10
Leijonien pelaajat saivat luvan revitellä – Jesse Puljujärvi johti joukkoja
-
09:02
Egypti: Sekä Hamasin että Israelin täytyy joustaa
-
08:51
MTV seuraa: Perheenäidin surmannutta ex-puolisoa syytetään murhasta – syyttäjä: poltti uhrin elävältä
-
08:42
Pornoa kaiuttimista: Supertähti mykistyi täysin kesken lehdistötilaisuuden
-
08:33
Jesperi Kotkaniemi heitti hanskat jäähän NHL:ssä ja ryntäsi nyrkein vastustajan kimppuun
-
08:22
Yksi henkilö kuoli liikenneonnettomuudessa Jyväskylässä
-
08:20
Putin: Venäjän pääministeri saa jatkaa tehtävässään
-
07:54
Roope Hintz mätti hirmutehot – Miro Heiskanen iski kahdesti Dallasin voitossa
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön ennätys varmistui lisäajan maalilla
-
Lataa lisää