Mainos

Nokia puolustautui Qualcommin syytöksiä vastaan

Qualcomm syytti Nokiaa alunperin kuuden patenttinsa rikkomisesta. Nokian päälakimies Carl Belding uskoo, etteivät kolme vielä kiisteltävää patenttia riko Qualcommin oikeuksia. Yhtiöt ovat nostaneet toisiaan vastaan useita kanteita ja vastakanteita vuodesta 2005 lähtien.

Matkapuhelinyhtiö Nokia on aloittanut puolustuksensa siruvalmistaja Qualcommin sitä vastaan nostamassa patenttirikekäsittelyssä. Qualcommin kesäkuussa nostamaa haastetta käsitellään Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komiteassa ICT:ssä.

Qualcomm syytti Nokiaa alun perin kuuden patenttinsa rikkomisesta, mutta on Nokian mukaan vetänyt kolmea patenttia koskevat syytökset pois. Nokian päälakimies Carl Belding uskoo yhtiön tiedotteessa, etteivät kolme vielä kiisteltävää patenttia riko Qualcommin oikeuksia. Beldingin mukaan kolmella kiisteltävällä patentilla ei ole sen enempää pätevyyttä kuin niillä, joita koskevat syytökset yhtiö on vetänyt pois.

Nokian kuulemiseen kiistassa on varattu kaksi viikkoa.

Yhtiöiden välinen patenttikiista on jatkunut syksystä 2005. Nokia valitti silloin yhdessä viiden muun yhtiön kanssa Euroopan komissiolle Qualcommin kilpailua rajoittavista toimista ja kohtuuttomista palkkioista. Sen jälkeen yhtiöt ovat nostaneet toisiaan vastaan useita kanteita ja vastakanteita. Myös Nokia on valittanut ICT:hen Qualcommin toimista, viimeksi elokuussa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.