Noin sata rajanylittäjää kieltäytyy päivittäin koronatestistä Torniossa – "Alkaa olla viikkotasolla jo aika merkittävä määrä"

Rajavartiolaitos paljasti MTV Uutisille kaksi esimerkkiä: Tältä näyttävät väärennetyt koronatestitulokset 0:30
Rajavartiolaitos paljasti MTV Uutisille kaksi esimerkkiä: Tältä näyttävät väärennetyt koronatestitulokset.

Pohjois-Ruotsin huono koronavirustilanne heijastuu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriin, jossa todettiin viime viikolla 13 uutta koronavirustapausta. Lapin aluehallintavirasto on kertonut valmistelevansa päätöstä, jolla voitaisiin velvoittaa kaikki riskimaista Suomeen tulevat osallistumaan terveystarkastukseen. 

Tällä hetkellä rajalla tapahtuvat terveystarkastukset eivät ole pakollisia, vaan testeistä on voinut kieltäytyä halutessaan. 

– Tähän saakka on (vasta) harkittu sitä. Vapaaehtoisilla terveystarkastustoimilla tilanne on ollut riittävän hyvin hallinnassa, mutta nyt liikenne rajan yli on vilkastunut ja myös näitä kieltäytymisiä on ollut enemmän, Lapin aluehallintaviraston aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen toteaa. 

Kemppaisen mukaan noin kolme prosenttia rajan ylittäjistä kieltäytyy testistä. Käytännössä se tarkoittaa noin sataa henkilöä joka päivä.

– Jos ajatellaan, että vuorokaudessa rajan ylittää 3 500 henkilöä, niin 3 prosenttia tästä alkaa olla viikkotasolla jo aika merkittävä määrä ihmisiä. 

Liikenne on lisääntymään päin. Normaalina aikana rajanylittäjiä voi olla jopa noin 20 000 henkilöä per vuorokausi.

Rikosilmoitus kieltäytyjistä?

Mikäli Lapin avin valmistelema päätös päädytään tekemään, voitaisiin jatkossa pakollisesta terveystarkastuksesta kieltäytyvistä henkilöistä tehdä rikosilmoitus poliisille terveydensuojelurikkomuksesta.

Käytännössä tuomio tulisi olemaan sakkoja, mutta tarvittaessa laki mahdollistaisi myös lyhyen vankeusrangaistuksen kyseisestä rikosnimikkeestä.

Avin mukaan pakolliset terveystarkastukset eivät tulisi koskemaan vuonna 2008 tai sen jälkeen syntyneitä lapsia, työtehtävissä olevaa kuljetus- ja logistiikkahenkilöstöä eikä niitä, joilla on terveystarkastuksesta vapauttava todistus.

Päätös koskisi myös Suomeen tulevia Suomen kansalaisia. Työnsä vuoksi säännöllisesti rajan ylittäviltä edellytetään jatkossakin todistusta viikoittaisesta koronatestistä.

Tällä hetkellä terveystarkastuksesta kieltäytyvä on voitu määrätä koronakaranteeniin tartuntataudeista vastaavan lääkärin määräyksellä.

Rajojen toivotaan pysyvän jatkossakin kiinni

Lapin avin ylilääkäri toivoo, ettei rajojen avaamista harkittaisi vielä, vaikka tautitilanne on ollut paranemaan päin.

Etenkin pohjoisessa Suomessa yhtäkkisellä rajojen avaamisella voisi olla merkittäviä seurauksia alueen terveydenhuollon kantokyvylle. 

– Oikeastaan koko Ruotsin raja pohjoisessa ei ole vuosikymmeniin ollut raja ollenkaan, eli ihmiset ovat tottuneet käymään töissä, sukulaisissa ja asioimaan rajan molemmin puolin. Siellä ei oikein ole kunnollista infrastruktuuria mittavan testitoiminnan järjestämiseksi, eikä myöskään alueen terveydenhuollon resursseja ole suunniteltu kymmenien tuhansien koronatestien tekemiseen kaiken muun ohella.

– Kyllä siinä merkittäviä haasteita olisi, jos raja avattaisiin, hän toteaa. 

Vapaa liikkuminen Tornion ja Haaparannan välillä loppui – MTV seurasi rajatarkastuksia rajalla 2:22
Katso myös: Vapaa liikkuminen Tornion ja Haaparannan välillä loppui tammikuussa – MTV seurasi rajatarkastuksia rajalla.

Lue myös:

    Uusimmat