Nivelrikkoon sairastunut maalari: Eläkeikiä ei saisi nostaa raskailla aloilla

Maalarin tyttären ei ollut vaikea saada kesätöitä rakennuksilta 1970-luvun alussa, viisitoistakesäisenä. Kului kuitenkin lähes parikymmentä vuotta, kaksi äitiyslomaa, ammattikorkeakoulututkinto ompelemisesta, neljä vuotta rakennussiivoojana ja vuosi lastentarhanopettajana ennen kuin Pirjo Perkiökangas taas tarttui kunnolla pensseliin vuonna 1987.

– Silloinen mieheni tarvitsi firmaansa maalaria. Ajattelin, että kyllä minäkin tuon verran osaan, olinhan toiminut etuputsarina ja saanut oppia faijalta, Pirjo kertoo.

Ala ei ole vaihtunut sen koommin. Nyt Pirjo on viittä vaille valmis maalarimestari.

– Aikoinaan maalarin töitä sai helposti mistä tahansa. Lisäksi maalarit tienasivat yli teollisuuden keskiansion. Aina käsitöitä harrastaneena ammatinvalintaan vaikutti myös se, että maalarin ammatti todella on pitkälti käsityöammatti – myös nykyisin, vaikka ruisku on tullut mukaan.

Pirjon työn jälki näkyy esimerkiksi Eduskuntatalon lisärakennuksessa eli pikkuparlamentissa.

– Etupäässä maalaan julkisten tilojen isoja pintoja, kauppahalleja sekä toimistoja.

Rasitus näkyy kehossa

Maalarin työ on hyvin fyysistä.

– Yksipuolisten liikkeiden toistaminen rasittaa niska- ja hartiaseutua sekä selkää. Kävelemme tosi paljon, ja raskaiden maalipurkkien kantaminen on kuluttavaa: yksi kippo voi painaa lähes 30 kiloa. Työsuojelumääräykset asettavat nostamiselle maksimipainorajat, mutta käytännössä nokkakärryjä ei ole aina saatavilla tai hissejä ei saa käyttää. Julkisissa tiloissa maalataan usein jopa neljän metrin korkeuteen telineen päällä, ja purkit pitää jaksaa nostaa sinne itse. Kukaan ei ole selän takana niitä noukkimassa, Pirjo sanoo.

– Kattojen kittaus, maalaus ja hionta tehdään niin sanottuna levytyönä. Silloin ”roikutaan” jatkuvasti kädet ylhäällä. Välillä putkia tai jalkalistoja lattianrajassa maalatessa pitää puolestaan kontata pitkiä matkoja. Alalla ei ole mahdollisuutta räätälöidä työtehtäviä työntekijän kunnon mukaan, sillä firmat ovat pieniä. Kerran vakuutuslääkäri kehotti erästä olkajänteensä katkaissutta tekemään työtä alempana niin, ettei kättä tarvitse nostaa ylemmäs – eihän sellainen ole mahdollista tässä hommassa.

Lehtikuva

Kipu polvessa johtui nivelrikosta

Pirjo uskoo jaksaneensa työtä isältä perityn vahvan ruumiinrakenteen sekä liikunnan harrastamisen ansiosta. Silti hänkin on saanut osansa ”ammattitaudeista”.

– Viitisen vuotta sitten rakentajanaisten tapaamisessa tutkittiin kenkiin laitettavien pohjallisten tarvetta. Jalkaterapeutti totesi, että meillä kaikilla osallistujilla oli laskeutuneet jalkaholvit.

– Tehdessäni stukkokittausta seitsemän kuukautta yhteen putkeen laukesivat tenniskyynärpäät. Kun puolestani työskentelin pitkään pelkästään tikkaiden päällä, alkoivat jalat rasittua.

Muutama vuosi sitten Pirjoa vaivasivat luupiikit ja kipeytynyt polvi.

– Terveyskeskuslääkäri käski vain jumppaamaan, löi särkylääkkeet käteen ja komensi töihin. Kun hain särkylääkettä viidennen kerran, minut ohjattiin fysioterapeutille. Polvesta tuli B-lausunto, ja minulla todettiin nivelrikko.

Pirjo haki Kelan kuntoutukseen, jonne hän pääsikin, ei tosin ensimmäisellä yrittämällä. Vuoden kestänyt kuntoutus loppui viime elokuussa.

– Sieltä saatujen jumppaohjeiden avulla olen pystynyt parantamaan työasentoa ja astumistani. En kanna enää ollenkaan painoa kipeällä polvella. Koska olen ollut oireeton kuntoutuksen loppumisesta lähtien, en ole tarvinnut lääkkeitä. Nivelrikko on kuitenkin tauti, joka ei parane koskaan.

”Joka toisella viisvitosella kremppaa”

Pirjolla on vielä viitisen vuotta jäljellä vanhuuseläkkeeseen. Uskooko hän jaksavansa sinne asti?

– Toivon, että jaksan. Muuten menettäisin ison rahan eläkkeessä, Pirjo sanoo.

Rakennusliiton Elävänä eläkkeelle -kampanjassa työntekijöiden edustajana mukana oleva Pirjo toivoo myös, että fyysisesti raskaissa ammateissa olisi alhaisemmat eläkeiät.

– Eläkeikiä ei saisi raskailla aloilla nostaa. Maalareistakin osa tulee alalle suoraan ammattikoulusta, joten työurat muodostuvat tosi pitkiksi. Kun duunikavereita katselee, niin suunnilleen joka toisella viisvitosella on koko ajan jotain kremppaa niskassa, selässä ja polvissa. Siinä on tekemistä oman jaksamisen kanssa.

Eivätkä kaikki jaksakaan.

– Rakennusalalla jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle keskimäärin 51,9-vuotiaana ja eläkkeelle alle 61-vuotiaana. Työuran keskeytymisen takia eläkkeen taso jää heikommaksi kuin vanhuseläkkeeseen asti töitä tekevillä. Eläketurvaa heikentävät jo entisestään kovan kilpailutilanteen takia alalle tyypilliset lomautusputket, Pirjo sanoo.

Mitä mieltä on Eläketurvakeskus?

Eläketurvakeskuksen erikoistutkija Noora Järnefelt ei ole samaa mieltä Perkiökankaan kanssa eläkejärjestelmän muuttamisesta. Katso molempien kiinnostava haastattelu: