Elokuisena päivänä vuonna 1999 Ulla Haverinen oli palaamasta töistä pyörällä, kuten aina. Onneton sattuma aloitti kuitenkin hänen elämässään uuden, kivuliaan aikakauden, joka ei ole vieläkään päättynyt.
Ulla muistaa yhä kohtalokkaan päivän kuin eilisen.
Epäonnekseen Ulla ohitti skeittailevan pojan juuri samalla hetkellä, kun skeittilauta karkasi Ullan pyörän eteen. Tuli äkkipysähdys, jonka seurauksena Ulla lensi tankonsa yli, mätkähti kyljelleen maahan. Hetken kaikki oli mustaa.
– Lauta sujahti pyörien väliin ja jäi siihen kiinni. Sen jälkeen minulla ei ole muistikuvia. Vähän ajan päästä tokenin jaloilleni ja pystyin kävelemään pyörääni taluttaen kotiin, muistelee Ulla tuota loppuelämänsä ensimmäistä päivää.
Yltä päältä mustelmilla oleva ja selkäkipuinen Ulla meni lääkäriin tarkistuttamaan vammansa seuraavana päivänä.
– Tuntui, että kylkiluut olisi suorastaan revitty irti. Työterveyslääkäri ei kuitenkaan löytänyt mitään vakavia vammoja. Hän väitti, että selvisin pintanaarmuilla.
Kivut olivat kuitenkin tulleet jäädäkseen Ullan elämään.
– Minua ei oikein uskottu lääkärissä, sillä olen ihmistyyppinä samanlainen kuin ukkini – en valita kipuja enkä näytä niitä muille ihmisille.
Ullaan mukaan tuosta kohtalokkaasta elokuun 8. päivästä alkoi kuitenkin kipu, joka hallitsee yhä hänen elämäänsä.
– Kipu invalidisoi minut täysin.
Lääkärin mukaan kivut psyykkisiä
Voimakkaiden kipujensa vuoksi Ulla meni uudestaan lääkäriin. Hänestä tuntui, että selässä ei kaikki ollut kohdallaan.
– Työterveyslääkäri totesi, että kuvittelen kipuni. Hän kehtasi jopa ehdottaa minulle psyykkisiä tutkimuksia, koska vika kuulemma olikin minun päässäni, tilittää Ulla.
Ulla sanoi suostuvansa kaikkiin tutkimuksiin saadakseen helpotusta, mutta lääkäri ei lähettänyt naista päätohtorille.
– Sen sijaan hän määräsi fysioterapiaa, joka ikävä kyllä vain pahensi entisestään kipujani, sanoo Ulla.
Ulla halusi epätoivoisesti selvitää syyn kipuihinsa ja hän hakeutui kipuun erikoistuneen lääkärin Jukka-Pekka Kourin vastaanotolle Ortoniin.
– Hän sanoi välittömästi, että minulle on tullut välilevyn pullistuma onnettomuuden seurauksena. Sain reseptin vahvaan kipulääkecocktailiin, mutta ei sekään vienyt kipuja pois, sanoo Ulla.
Kourin kehoituksesta Ulla meni siihen aikaan harvinaisiin ja kalliisiin magneettikuviin, jotka jäivät Ullan itsensä maksettaviksi.
UIlan pelättiin halvaantuvan
Kuvat paljastivat karmean totuuden Ullan kipujen syystä ja todella huonosta tuurista.
– Kuvista paljastui, että pyöräonnettomuuden seurauksena välilevy oli työntynyt selkärangan nelos-ja vitosnikaman väliin. Samalla sain tietää, että juuri tämä kyseinen nikamaväli oli ollut syntymästäni saakka ahdas, toteaa Ulla.
Kuvat nähtyään Kouri varoitti Ulla halvaantumisriskistä.
– Minulla oli oikean jalan heikkous ja tuntopuutos, kuvailee Ulla.
Siihen saakka hän oli aina kävellyt tai pyöräillyt töihin. Talvisin hän oli ollut kova hiihtämään. Vapaa-ajalla hän harrasti ompelua ja tiffany-lasitöitä.
– Kipujen vuoksi jouduin luopumaan näistä, lisää Ulla, kuulostamatta kuitenkaan lainkaan katkeralta.
Kipujen vuoksi eläkkeelle
Valtavan epäonnisen pyöräonnettomuuden seuraus oli se, että Ulla joutui osa-aikaeläkkeelle. Vain 44-vuotiaana.
– Hain vain kuntoutusrahaa Kelalta, mutta yllätyksekseni sainkin osa-aikaeläkepäätöksen. Paperini ja magneettikuvani katsoneen eläkelääkärin mukaan selkävamman ja sen aiheuttamien kipujen vuoksi minun ei uskottu pystyvän tekemään töitä enää kauan – vaan seurauksena olisi lyhyen ajan sisällä eläkkeelle siirtyminen.
Eläköityminen oli Ullalle henkisesti kova paikka, vaikka kivut oli sietämättömän kovat.
– En muista pyöräkolarin jälkeisistä vuosista näin jälkeen päin mitään muuta kuin kivun ja tuskan – kävelin huonetta ympäri ja yritin löytää asennon, mikä veisi kipujani pois.
– Olin kuitenkin vain 44- vuotias. Mietin, olenko enää kelvollinen perheellenikään.
Positiivinen asenne piti töissä
Ulla pystyi kuitenkin tekemään töitä vielä seuraavat 13 vuotta kovista kivuista huolimatta posititiivisen asenteensa ansiosta.
– Hakeuduin uuten työhön ja olin mukana kehittämässä työ-, ja liikennetapaturmien seurantaa. Tämä innosti minua suuresti, mikä ei liene yllätys, Ulla sanoo ja naurahtaa.
Aiemmassa työssään hän joutui nostelemaan potilaita, mutta tämä työ oli kevyempää. Epäonni kuitenkin tuntui seuraavan naista: hänelle räätälöitiin työfysioterapeutin ohjeilla erikoinen istuma-asento, mikä aiheutti lopulta niskaan kuluman.
– Kaulanikamaani tulleen kuluman takia päänsäryistä tuli jatkuvia. En itsekään tajunnut, että siinä asennossa jouduin kurottelemaan kaulaani päätettä kohti, harmittelee Ulla.
Työnantaja antoi potkut
Viimeisinä työvuosina Ulla kykeni tekemään viikossa vain 2,5 päivää töitä. Hänellä oli jatkuva päänsärky, kipua niskassa ja vasen käsi puutui.
– Loppuviikon makasin kotona sängyssä, oksentelin ja kärsin kivuista. Kipujen vuoksi jäin sairauslomalle.
Kipujensa vuoksi työstä pois pakotettuna Ulla haki työeläkettä, mutta sitä ei hänelle myönnetty – ei ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla. Työnantaja päätti kuitenkin Ullan työuran antamalla potkut.
– Työnantajani perusteli irtisanomistaan sillä, että nyt pääsen helpommin eläkkeelle. En tiedä oliko tällä vaikutusta, mutta hain tämän jälkeen eläkettä kolmennen kerran ja pääsin tänä syksynä vihdoin eläkkeelle, sanoo Ulla helpottuneena.
Tärkeintä on kivunhallinta
Edes kipulääke ja työn loppuminen eivät ole vieneet kipuja kokonaan pois.
– Munuaisvaivan vuoksi olen joutunut etsimään lääkkeettömiä vaihtoehtoja kivun hoitoon. Ainut lääke, mitä voin käyttää päivittäin, on Panadol. Käytän joka päivä myös sähkömagneettista patjaa, joka rentouttaa lihaksia ja vie kipuja pois.
Kysyn, muistaako hän tilanteita, jolloin ei olisi ollut kipuja. Ulla miettii vastausta pitkään.
– Mieleeni tulee jotain lyhyitä ohikiitäviä hetkiä. Tajuan ajattelevani, että voiko tämä olla totta.
Haastattelun aikaan Ullaa sattuu selkään, sillä hänen pitäisi istua aina etukumarassa tai satulaistunnassa, jottei alaselkä kuormittuisi liikaa.
– Jos teen käsillä jotain, kädet puutuvat ja kipu leviää niskaan ja kaularankaan. Voin kuitenkin tehdä vähän aikaa esimerkiksi tiffany-töitä ja parkita kalannahkoja. Luonnon tarkkailusta on tullut minulle päivittäinen ilon aihe, joka auttaa viemään ajatukset muualle kivusta. Kissani hoitaminen lisää positiivisuutta, iloitsee Ulla.
