Nikola Gnjatovic sai Roger Federerinkin turhautumaan – serbialaisesta lahjakkuudesta piti tulla maailman paras, kunnes Naton pommituksista alkoi synkkä alamäki: "Se on kokonaisvaltaista kauhua"

Entinen Jugoslavian alue on tuottanut tennismaailman huipulle suuren joukon toinen toistaan taitavampia pelaajia. Harva kuitenkaan tietää Nikola Gnjatovicia, vaikka hän oli heistä kenties kaikkein lahjakkain. Näin on sanonut ainakin maailman ykköspelaajan Novak Djokovicin isä Srdjan.

Nikola Gnjatovic syntyi 15. syyskuuta 1979 Belgradissa. Perheessä oli äiti, isä ja vanhempi sisko, ja heidän talonsa edessä oli jalkapallo- ja tenniskenttiä, joiden tapahtumia nuori poika seurasi herkeämättä.

Hän alkoi ensin pelata jalkapalloa, mutta pelaamisen sijaan hän lähinnä vain istui pallon päällä ja seurasi viereisen tenniskentän tapahtumia.

Lopulta perheen isä ilmoitti 7-vuotiaan poikansa tennisseuraan.

Gnjatovicin lahjakkuus tuli ilmi välittömästi, ja ensimmäinen valmentaja ehdotti kolmen kuukauden kuluttua osallistumista turnaukseen.

Gnjatovic empi mutta osallistui. Ja voitti, kaikkien yllätykseksi.

– Tunnettu valmentaja Goran Bubanj huomasi minut ja toi minut Partizaniin. Partizanissa minusta tuli alueen mestari alle 10-vuotiaana. Takanani oli sellaisia nimiä kuin Ivo Karlovic ja Ivan Ljubicic, Gnjatovic kertoo serbialaisen Blic-lehden haastattelussa.

Taival Partizanissa päättyi riitaisasti, kun seura yritti huijata nuorta lahjakkuutta sopimusasioissa. Gnjatovic siirtyi pahimman kilpailijan, Punaisen Tähden riveihin.

– Puheenjohtaja Slobodan Vojinovic otti minut kuin omaksi pojakseen. Saavutin suurimman menestykseni Punaisessa Tähdessä. Olin alle 18-vuotiaiden Jugoslavian mestari niin kaksin- kuin nelinpelissä, ja minulla oli silloin ikää vain 16 vuotta.

Vuosina 1996 ja 1997 Gnjatovic oli mukana Wimbledonissa, mutta hän putosi poikien kaksinpelissä molempina vuosina jo ensimmäisellä kierroksella.

– Minulla ei ollut varaa valmistautua nurmella pelaamiseen. Mutta lahjakkuuteni huomattiin. Pelasin Davis Cupissa Turkkia ja Marokkoa vastaan. Ennen sitä voitin Marat Safinin ja Fenando Gonzalezin junioriturnauksessa.

Yksissä harjoituksissa Gnjatovic löi itsensä Roger Federerin.

– Johdin erää 3–1, kun Roger keskeytti ottelun ja lähti pois sanomatta mitään, Gnjatovic sanoi Aftonbladetin mukaan.

Kun tulokset olivat tällaisia, tulevaisuuden piti olla tähtiin kirjoitettu.

– Kaikki ennustivat, että nousisin maailman huipulle.

Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin.

Gnjatovic oli maaliskuussa 1999 Barcelonassa pelaamassa, kun Nato aloitti pommitukset Jugoslaviassa. Hänen sijoituksensa ATP-rankingissa oli tuolloin 911.

Sijoitus koheni seuraavien kahden kuukauden aikana 759:ään, joka jäi lopulta hänen uransa parhaaksi.

Hän palasi kotiin, Belgradiin, ja siitä alkoi niin urheilullinen kuin inhimillinen alamäki.

– Halusin olla vanhempieni ja kansani kanssa, kun tilanne oli vaikein mahdollinen. Barcelonassa ei ollut mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut, pääosin siksi, etten löytänyt sopivia yhteistyökumppaneita.

Rankingsijoitus putosi reilussa kuukaudessa taas lähelle tuhatta. Eikä noussut enää koskaan.

– Minusta tuli Jelena Jankovicin sparrausvastustaja. Sain Bosniasta valmennustarjouksen, ja aloin työskennellä siellä sellaisen ihmisen kanssa, joka oli koukussa opiaatteihin.

Helvettiin ja takaisin

Gnjatovic antoi paholaiselle pikkusormen valmennuskaverin kuukausien mittaisten taivuttelujen jälkeen. Ratkaiseva hetki oli viikon kestänyt sadejakso, kun kaksikko ei voinut lähteä ulos asunnostaan.

Vähitellen paholainen vei koko käden.

– Otin heroiinia ensimmäisen kerran ollessani 21-vuotias. Siitä alkoi minun helvettini. Jouduin velkoihin, aloin varastella saadakseni huumeita. Yritin jatkaa tenniksen pelaamista, mutta en pärjännyt. Perheeni oli hajoamaisillaan, ja koko elämäni oli täyttä kaaosta.

– Olen ollut sairaalassa kymmeniä kertoja. 17 vuoden ajan kohtasin kaikki ne kauheudet, jotka huumeet tuovat mukanaan. Siinä tilassa on vain yksi tavoite: löytää huumeita hinnalla millä hyvänsä. Muuten ei voi kävellä, ei voi puhua. Se on kokonaisvaltaista kauhua. Jos voisin unohtaa sen kaiken, se olisi mahtavaa.

Gnjatovic oli kuitenkin sitkeä. Hän ei halunnut hävitä taistelua vaan hakeutui terapiaan ja pääsi lopulta kuiville. Nyt, 40-vuotiaana, hän on ollut irti huumeista kolmen vuoden ajan.

Hän toimii edelleen tennisvalmentajana.

– En ole unohtanut tennistä, mutta minuun sattuu, että jotkut ystäväni ja kollegani tuntuvat unohtaneen minut. 

– Entiset pelaajat ja kollegat kertovat lasten vanhemmille, että olen entinen huumeidenkäyttäjä eikä minua pitäisi päästää lasten lähelle. En ole milloinkaan, edes vaikeimpina aikoinani, välittänyt huumeita. Enkä koskaan antaisi huumeita lapsille, mieluummin leikkaisin käteni irti.

– Tunnistan lahjakkaan lapsen. Ja toisin kuin 90 prosenttia valmentajista, jos näen, ettei lapsella ole lahjoja, kerron asiasta hänen vanhemmilleen. En valehtele vain siksi, että saisin nyhdettyä mahdollisimman paljon rahaa.

Vaikka elämä on tasaantunut ja vakiintunut, se ei ole helppoa.

– Hoidan sairasta äitiäni, ja talomme katto alkoi juuri vuotaa. En pyydä keneltäkään mitään, ainoastaan sitä, että saisin elättää itseni työlläni.

– Tiedän, mitä olen käynyt läpi. Se oli kova ja valitettavasti liian kallis elämänkoulu. Haluan antaa Serbialle uuden Novakin, Anan (Ivanovic) tai Jelenan – tai vaikka uuden Nikola Gnjatovicin, sellaisen, joka minusta olisi pitänyt tulla; mestarin. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja