Harri Heliövaara on voittanut brittiparinsa Henry Pattenin kanssa tenniksen nelinpelin ATP-finaaliturnauksen mestaruuden.
Heliövaara ja Patten kukistivat sunnuntain Italian Torinon loppuottelussa brittikaksikko Joe Salisburyn ja Neal Skupskin suoraan kahdessa erässä 7–5, 6–3.
Mestaruus ATP-lopputurnauksessa on sekä Heliövaaralle että Pattenille uran ensimmäinen. Niin oli myös heidän paikkansa turnauksen finaalissa.
Finaalivoitto oli myös varsin tuottelias: nelinpelin voittajapari kuittasi turnauksesta ATP:n mukaan yhteensä hieman yli 860 000 dollaria eli noin 370 000 euroa mieheen.
– Tätä on vaikea kuvailla. Koko viikon olen katsellut valtavilla kirjaimilla kirjoitettua voittajien listaa, että jos tuossa koskaan lukee minun nimeni, olen siitä niin ylpeä. Se, että olen siellä nyt Henryn vieressä, on epätodellista, Heliövaara tunnelmoi.
Turnausvoitto oli Heliövaaran komean tennisuran 12:s. ATP-finaaliturnauksen voitto nousee arvoasteikossa heti Heliövaaran grand slam -voittojen, vuoden 2024 Wimbledonin ja 2025 Australian avointen mestaruuksien perään.
Kaksikko ei menettänyt syöttöään kertaakaan koko finaaliturnauksen aikana. Juuri syöttäminen on ollut parin ratkaiseva ero loppukauden aikana kilpailijoihinsa nähden. Vahvasta syöttämisestä osoituksena ovat Heliövaaran tilastot. Hän piti syöttönsä Torinon ATP-finaaleissa 48 kertaa putkeen.
Skupskylla oli läpi avauserän brittiparista suurempia vaikeuksia syöttämisessä, mutta ratkaisevat virheet osuivat Salisburylle.

