Niitä lupiineja ja tienaa? Kansalaiset saatiin mobiilipelillä mukaan suojelemaan luontoa

Millaisia tuloksia saatiin puhelinsovelluksella vieraslajien torjunnassa? 7:48
Tällaisia tuloksia saatiin puhelinsovelluksella vieraslajien torjunnassa.

Eri puolilla Suomea asukkaita on houkuteltu mukaan haitallisten vieraslajien torjuntaan mobiilisovelluksen avulla. Tulokset ovat olleet rohkaisevia.

Vieraslajeilla tarkoitetaan muuten kuin luonnollisesti Suomeen levinneitä lajeja, kuten esimerkiksi puutarhoista luontoon karannutta lupiinia. Vieraslajit hävittävät Suomen luontaisia lajeja esimerkiksi valtaamalla niiltä elintilan.

– Lupiinihan on sellainen, jota me nähdään tienpenkat täynnä. Jos me mietitään 20 vuotta sitten, mitä siellä silloin kasvoi, siellä oli ne putket, maitohorsmat, pietaryrtit, kissankellot ja kissankäpälät. Nyt siellä on vain ja ainoastaan lupiinia, projektipäällikkö Anne Mannermaa Espoon kaupungilta havainnollistaa.

Vieraslajiesiintymien kartoittaminen ja tuhoaminen on paikoin vaikeaa. Kunnilla on vastuu hävittää niitä ja estää niiden leviämistä, mutta suurilla alueilla työ voi olla hankalaa. Viime kesänä apuun otettiin älypuhelinsovellus. Sen käyttäjät voivat vieraslajiesiintymän havaitessaan merkitä sen karttaan ja saada siitä euron palkkion.

Myöhemmin kunnan hyväksyttyä esiintymän sai innokas niittäjä palkkion esiintymän koon ja laadun perusteella.

Mannermaa kertoo, että sovellus nähtiin uudenlaisena talkoomuotona, jota haluttiin kokeilla.

Vuoden aikana sovelluksen avulla torjuntaa tehtiin 7,4 hehtaarin alueella.

Jutun alussa olevalla videolla kerrotaan, miten sovellus toimii ja miten sillä saattoi tienata puolustamalla suomalaista luontoa.

Nämä vieraslajit tuovat "massiivisimmat" ongelmat Suomeen 3:59
Nämä vieraslajit tuovat "massiivisimmat" ongelmat Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat