Nielemisongelmat voivat olla oire keuhkosyövästä – erityisesti nämä kaksi merkkiä viittaavat kasvaimeen

Syövän oireet – millaisesta oireesta tulee huolestua? 2:17
Syöpä voi olla pitkään vähäoireinen tai oireeton. Videolla lääkäri kertoo, millaisesta oireesta pitäisi huolestua.

Pienellä osalla keuhkosyöpään sairastuneita esiintyy dysfalgiaa eli nielemisvaikeuksia. Erityisesti hiljalleen paheneva nielemishäiriö, johon liittyy laihtumista, viittaa kasvaimeen.

Keuhkosyöpä on Suomessa kolmanneksi yleisin syöpä, kertoo Terveyskirjasto. Valtaosa keuhkosyövistä johtuu tupakasta, sillä tupakansavussa on lukuisia syöpää aiheuttavia yhdisteitä.

Keuhkosyövän solumuutokset kehittyvät hitaasti vuosien kuluessa. Tauti on varhaisvaiheessaan oireeton ja saattaa kasvaa kookkaaksi sekä lähettää etäpesäkkeitä muualle elimistöön ennen vaivojen alkamista. Tavallisia keuhkosyövän ensioireita ovat:

  • yskä
  • veriset yskökset
  • hengenahdistus
  • kipu ja erityisesti rintakehän kivut
  • toistuvat keuhkotulehdukset

Levinnyt keuhkosyöpä aiheuttaa tavallisesti yleisoireita, kuten ruokahaluttomuutta, kuumeilua, heikkoutta, väsymystä, kuumeilua ja laihtumista.

Kaksi erityistä merkkiä: Hiljalleen pahenevat nielemisongelmat ja laihtuminen viittaavat kasvaimeen

Keuhkosyöpä voi aiheuttaa myös dysfalgiaa eli nieluvaikeuksia, jolloin syöminen ja nesteytys häiriintyvät, kertoo brittimedia Express. Tästä johtuen voi ilmetä painon alenemista, limaisuuden lisääntymistä sekä toistuvia keuhkokuumeita, sillä nielemisongelmat aiheuttavat infektioriskin.

Nielemisvaikeus voi oireilla esimerkiksi yskimisenä ruokailun yhteydessä ja tunteena ruoan tai juoman menemisestä ”väärään kurkkuun”. Ruokaa saattaa jäädä suuhun tai nieluun nielaisun jälkeen, ja suun tai nielun tyhjentämiseksi täytyy nielaista useita kertoja. Suupielestä saattaa valua ruokaa, juomaa tai sylkeä.

Nielemisvaikeuksien yhteydessä voi olla lisäksi ongelmia puheentuotossa sekä hengityksessä.

Nielemisongelmat voivat johtua myös muista syistä kuin syöpäkasvaimista. Esimerkiksi Alzheimer, Parkinsonin tauti, syöpähoidot, refluksi tai akalasia voivat aiheuttaa nielemishäiriöitä. Dysfalgiaa voi esiintyä myös aivoverenkiertohäiriön jälkeen.

Erityisesti hiljalleen paheneva nielemishäiriö, johon liittyy laihtumista, viittaa kasvaimeen. Keuhkosyövän lisäksi esimerkiksi ruokatorven, kielen, nielun ja kurkunpään syövät voivat aiheuttaa nielemisvaikeuksia.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat