Mainos

NHL:ssä vireillä nostalginen kotiinpaluu: Steve Yzerman siirtymässä vanhan seuransa pomoksi

Jääkiekkolegenda Steve Yzerman nimitetään perjantain tiedotustilaisuudessa NHL-seura Detroit Red Wingsin uudeksi manageriksi, kertovat useat medialähteet.

Red Wings järjestää tiedotustilaisuuden kello 22 Suomen aikaa. Muun muassa TSN:n Gord Miller ja Detroitin paikallismedia MLive kertovat Yzermanin nimityksestä.

Yzerman, 53, voitti Red Wingsin kapteenina kolme Stanley Cup -mestaruutta vuosina 1997, 1998 ja 2002. Hän on lisäksi voittanut pelaajaurallaan olympiakultaa vuonna 2002, kaksi MM-hopeaa sekä Kanada-cupin vuonna 1983.

Hän siirtyi pelaajauransa jälkeen Detroitin urheilutoimen varajohtajaksi ja vaihtoi Tampa Bay Lightningin general manageriksi vuonna 2010.

NHL:n alkuperäisseura Red Wings nousi pitkään kestäneestä lamasta 1990-luvun mittaan liigan menestysseuraksi Yzermanin johdolla, mutta on sittemmin taantunut jälleen. Tällä kaudella Detroit jäi kolmatta vuotta putkeen pudotuspelien ulkopuolelle.

MLiven mukaan seuran nykyinen pomo, vuodesta 1997 tehtävää hoitanut Ken Holland jää organisaatioon varapuheenjohtajan rooliin.

Yzerman jatkoi Tampa Bayn neuvonantajana vetäydyttyään managerin tehtävistä ennen kuluvan kauden alkua. Runkosarjavoittaja Lightningin kausi katkesi tylysti playoffsien ensimmäisellä kierroksella Columbus Blue Jacketsin edettyä jatkoon voitoin 4-0.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja