Viisi kautta ja yksi pudotuspelipaikka – ongelmakierteeseen ajautunut NHL:n alisuorittaja antoi potkut seurapomolle

NHL-seura New Jersey Devils erotti GM Ray Sheron tehtävistään sunnuntaina. 57-vuotias Shero työskenteli seurassa viiden kauden ajan.

Sheron apulaisena toiminut Tom Fitzgerald toimii Devilsin väliaikaisena GM:nä.

Devils on Metropolitan-divisioonan viimeisenä. Sheron aikaukaudella seura on selvinnyt pudotuspeleihin vain keväällä 2018, jolloin se putosi ensimmäisellä kierroksella Tampa Bay Lightningille viidessä ottelussa.

Seuran johtoportaassa ovat puhaltaneet muutoksen tuulet, sillä hiljattain Nashville Predatorsin päävalmentajaksi siirtynyt John Hynes erotettiin Devilsistä joulukuun alussa.

– Emme tee tällaista kevyesti. Lähestymme asioita pitkällä tähtäimellä, mutta tosiasia on, että käynnissä on Sheron viides kausi ja olemme selvinneet pudotuspeleihin näinä vuosina kerran. Oli vain aika muutokselle, toimitusjohtaja Josh Harris kertoi seuran verkkosivuilla.

Devils lähti kauteen täynnä optimismia, sillä se oli saanut kesän varaustilaisuuden ykkösvarauksen Jack Hughesin riveihinsä. Tämän lisäksi ongelmapelaaja P. K. Subban oli poistunut ja venäläishyökkääjä Nikita Gusev saapunut.

Kauden alkuvaikeudet johtivat lopulta kuitenkin esimerkiksi seuran ykköstähden Taylor Hallin lähtöön Arizona Coyotesiin.

Lue myös:

    Uusimmat