New York Rangersin supertähdet Mika Zibanejad ja Henrik Lundqvist jakoivat neuvoja Kaapo Kakolle: "Täytyy vain löytää oma paikkansa"
Kaapo Kakko aloitti oman NHL-taipaleensa torstain ja perjantain välisenä yönä. Joukkuetoverit antoivat MTV Urheilun haastattelussa vinkkejä ja kehuja nuorelle suomalaistaiturille.
Uskomatonta vuotta pelaava Kakko voitti alkuvuonna nuorten ja miesten MM-kultaa sekä iski komeaan tahtiin tehoja kotimaisessa Liigassa. Nyt hänellä on edessään suurempi koitos, kun hän ottaa ensiaskeleitaan Pohjois-Amerikan NHL:ssä. Kesken viime kauden Rangersiin siirtynyt Brendan Lemieux on varma siitä, että Kakolla on valoisa tulevaisuus.
– Hän on loistava pelaaja. Pääsin pelaamaan Pattyn (Patrik Laineen) kanssa Winnipegissä ja nyt Kaapon kanssa täällä. Heidänlaisensa lahjakkuudet kyllä tunnistaa kaukalossa. Hänestä tulee mahtava pelaaja, Lemieux sanoo.
Joukkueen varakapteeni Mika Zibanejad jakaa kehuja suomalaisnuorukaiselle.
– Hän esiintyi edukseen jo harjoitusleirillä ja on parantanut koko ajan. Olen yrittänyt vähän tehdä tuttavuutta ja auttaa häntä. Harjoittelimme aluksi eri ryhmissä. Olen kyllä todella vakuuttunut hänen edesottamuksistaan tähän asti, Zibanejad toteaa.
Zibanejad puhuu itsekin suomea ja hänellä on suomalaisia sukujuuria. Hänen äitinsä on suomalainen. Viime kaudella 82 runkosarjapelissä 74 tehopistettä iskenyt ruotsalainen uskoo, että hänen kielitaidoistaan on hyötyä myös Kakolle.
– Tietysti se auttaa, että minäkin osaan vähän suomea. Kun itse tulin 18-vuotiaana Pohjois-Amerikkaan, minulla oli monia ruotsalaisia apunani ja sain puhua omaa äidinkieltäni. Kokeneemmilta pelaajilta voi kysyä käytännön asioista ja rakentaa luottamusta heidän kanssaan. Toivottavasti voin olla avuksi vielä jatkossakin. Zibanejad kertoo.
Legendan asemaan NHL:ssä noussut ruotsalaisvahti Henrik Lundqvist on pelannut Rangersissä 14 vuotta. Hän aloitti ensimmäisen kautensa New Yorkissa Kakon ollessa 4-vuotias, joten hän tietää millaista on pelata yhdessä maailman suurimmista kaupungeista.
– Jokainen tietysti arvostaa asuinkaupungissaan eri asioita, mutta mitä ikinä kaipaakin, New Yorkista sen kyllä löytää. Kaupungista täytyy vain ensin löytää oma paikkansa ja viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa viihtyy, Lundqvist sanoo.
Itselläni on vierähtänyt 14 hienoa vuotta New Yorkissa. Olen nauttinut pelaamisesta Rangersissa, asumisesta kaupungin hulinassa ja elämästä kaukalon ulkopuolella. Toivottavasti hän löytää myös mieleisiään asioita. Tämä on hieno kaupunki pelata, Lundqvist päättää.
Kakon kausi Rangersin kanssa jatkuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun vastassa vieraskaukalossa on Ottawa Senators.
Uusimmat
-
21:26
Mielenosoitukset "venäläislakia" vastaan jatkuvat Georgiassa – "Tulee olemaan este EU-jäsenyyspolulla"
-
21:24
Neste antoi tulosvaroituksen
-
21:23
Ex-tähtipelaajan sukukalleudet aiheuttavat ongelmia lentokentällä – "Olemme huolissamme"
-
21:10
Trumpin entinen asianajaja todisti hyssyttelyrahaoikeudenkäynnissä
-
21:00
MasterChef Suomi -sarjan voitto ratkesi – haku uudistuneelle kaudelle on käynnissä
-
20:41
Henkilöauto ja rekka törmäsivät Lahdessa – yksi loukkaantui
-
20:17
Titanic-ohjaaja James Cameron ja Céline Dion eivät halunneet elokuvaan sen kuuluisaa tunnuskappaletta
-
20:16
Sortunut silta räjäytettiin irti jumiutuneesta rahtilaivasta Baltimoressa – Video tallensi pamauksen
-
20:03
Parisuhteen muodostaminen voi olla yllättävän monimutkaista – psykologi kertoo, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
-
20:02
Mikä on ennennäkemättömän ryöpytyksen kohteeksi joutunut Euroviisuista tuttu EBU?
-
19:55
Norja jysäytti makean voiton MM-kisoissa
-
19:46
Ylen Ville Vilén tämän vuoden erikoisista Euroviisuista: ”Turvallisuuskysymys nousee aina ensimmäisenä”
-
19:40
Madonna muisteli äitinsä menetystä 5-vuotiaana: "Kukaan ei kertonut hänen olevan kuolemaisillaan"
-
19:38
Nobelkirjailija Alice Munro on kuollut
-
19:30
Nyrkinisku päähän tappoi isän, teko tallentui videolle – uhrin lähtö sairaalalta kaatoi syytteen
-
19:27
Kauppalehti: Lakkolait tulossa voimaan lauantaina
-
19:15
Maajussi-Villen elämä oli romahtaa loukkaantumisen myötä – satojen eläinten kohtalo vaarassa
-
19:12
NHL-tähti sivussa – Floridalla paikka ratkaista sarja
-
19:06
Jääkiekkolegenda älähtää: Venäjän puuttuminen häiritsee minua
-
19:06
Kolmetoista kuollut liikenneonnettomuudessa Andeilla
-
Lataa lisää