TNS Gallupin kesäkuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan jo kolmella neljästä suomalaisesta aikuisesta on kokemusta verkkokaupoissa asioinnista.
Erityisesti ulkomaisissa verkkokaupoissa shoppailu on kasvussa, sillä viime vuonna niissä tehtiin ostoksia yhdeksän prosenttia edellisvuotta enemmän.
Tilastokeskuksen mukaan yleisimpiä nettiostoksia ovat matkailupalvelut ja matkaliput sekä pääsyliput kulttuuritapahtumiin. Niiden jälkeen eniten tilataan vaatteita ja kenkiä.
Fyysiset myymälät jäljittelevät jo verkkokauppoja
Fyysisten myymälöiden lyömättömiin etuihin katsotut henkilökohtainen palvelu ja tuotteiden sovittamis- ja hypistelymahdollisuus on aiemmin katsottu asioiksi, joita verkkokaupat voivat live chat -asiakaspalvelulla ja virtuaalisovittamisella vain jäljitellä.
Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenojan mukaan Yhdysvalloissa tilanne on itse asiassa kääntynyt jo toisin päin.
– Siellä virtuaalisovituskoppeja on tullut jo kivijalkamyymälöihinkin. Sovituskoppi ottaa asiakkaasta mitat, ja sen jälkeen asiakas saa käteensä listan tuotteista, jotka hänelle saattavat sopia, jos kriteerinä on vaikka sopivat farkut, Kurjenoja sanoo.
Kurjenojan mukaan vastaavaa kehitystä voidaan myöhemmin odottaa myös Suomeen.
Tarjousten löytäminen netistä vaatii vaivannäköä
Helsinkiläinen tyylibloggaaja Nadja Kamara, 25, shoppailee verkkokaupoissa lähes viikoittain. Useimmiten hän tilaa ulkomaisista verkkokaupoista vaatteita ja asusteita, mutta tarpeen tullen myös esimerkiksi tarvikkeita kameraansa tai kissoilleen.

