Sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun myötä myös sen yhteyteen liittyvä rikollisuuden määrä on lisääntynyt vauhdilla.
Samaan aikaan sosiaalisen median hallinta on vielä monella käyttäjällä lapsenkengissään.
Nettipolisiina tunnettu ylikonstaapeli Marko "Fobba" Forss on kirjoittanut laajan katsauksen sosiaalisen median käyttöön liittyvistä ajankohtaisista polttavista kysymyksistä.
"Fobban sosiaalisen median selviytymisopas" julkaistaan tänään e-kirjana ja myöhemmin paperiversiona. Opaskirjassa käsitellään laajasti sosiaaliseen mediaan kytkeytyviä eri ongelmakohtia, kuten nettikiusaamista, uhkauksia, identiteettivarkauksia, petoksia, seksuaalirikoksia ja tekijänoikeusrikoksia.
300-sivuisen kirjan sisältöä tuetaan useilla konkreettisilla esimerkkitapauksilla ja lisäksi eri aihealueiden taustoista annetaan kattavasti lisätietoa.
Samalla lukijalle annetaan myös toimintaohjeita ongelmien välttämiseksi tai niiden kanssa toimimiseen.
Rikoksesta jää aina jälki
Forss toteaa kirjassaan, että sosiaalisessa mediassa ja tietotekniikassa on se hyvä puoli, että rikoksista jää lähes aina jälki ja siten todistusaineistoa on saatavilla. Erityisesti tämä näkyy kiusaamis- ja seksuaalirikoksissa.
Forss sanailee, että ennen ihmiset menivät Hannu Karpon puheille jos viranomaiset kiusasivat tai jokin firma toimi ikävästi.
- Nykypäivänä sosiaalinen media vastaa sataa Hannu Karpoa. Yrityksen kannattaakin pelätä enemmän sosiaalisella medialla uhkaavaa asiakasta kuin kuluttaja-asiamiestä, kirjoittaa Forss.
Aikuiset kiusaavat somessa aivan kuin lapsetkin
Sosiaalisen median voima näkyy niin hyvässä kuin pahassa. Yksi negatiivinen asia on, että sosiaalisen median kautta voidaan kiusata toisia julmastikin.
Sosiaaliseen mediaan liittyvä kiusaaminen ei suinkaan rajoitu nuoriin käyttäjiin. Forssin mukaan aikuiset kiusaavat sosiaalisessa mediassa ihan siinä missä lapsetkin. Mitään selvää motiivia ei aina edes tarvita, koska verkossa esiintyy myös täysin satunnaista kiusaamista.
- Aikuisten mukaantulon jälkeen asiaan on herätty ja tiedostettu sen olevan vähintään yhtä kivuliasta kuin kasvokkain tapahtuvan kiusaamisenkin, kirjoittaa Forss.
Uusimmat
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Näin yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
05:56
Aborttiklinikan polttanut 22-vuotias nainen tuomittiin vankilaan Yhdysvalloissa
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
Lataa lisää