Neljä lausetta, joita ei koskaan kannata sanoa riidan aikana kumppanille

Kumppanin kanssa riidellessä on hyvä yrittää olla antamatta vihan sokaista itseään. Lue, mitkä neljä asiaa kannattaa jättää sanomatta.

Saako lasten kuullen riidellä? Lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori Jari Sinkkonen kertoo oman mielipiteensä yllä olevalla videolla.

Parisuhteessa tulee väistämättä eteen tilanteita, joista ei tunnu pääsevän yli kuin riitelemällä.

– On okei olla erimielisyyksiä – se on oikeastaan hyvin normaalia parisuhteessa, sanoo kliininen psykokolgi Alden Cass Health-sivustolle.

Ongelmia ilmenee silloin, kun riidan aikana ilmoille heitetyt lausahdukset viestivät kumppanille kunnioituksen puutetta. Lue, mitkä asiat on hyvä jättää sanomatta, vaikka kuinka suututtaisi.

1. "Olen vihainen sinulle näistä kaikista asioista..."

– Koskaan ei kannattaisi säästää kaikkea vihaansa noin kymmenestä eri asiasta, jotka sinua puolisossasi ärsyttävät, ja heittää niitä kaikkia esille yhdessä isossa riidassa, Cass toteaa.

Jos alat pestä kaikkea keksimääsi likapyykkiä kerralla, riidasta tulee taatusti dramaattisempi ja myrkyllisempi kuin olisi tarpeen, asiantuntija selittää.

Koska et ole poliisi, sinun ei tarvitse rakentaa syytettä kumppaniasi vastaan ja osoittaa tiettyä kaavaa tämän käytöksessä. Se ei auta ketään, ja on taatusti kumppanillesi vaikea ottaa vastaan.

Kerro siis tuntemuksesi yksittäisistä asioista aina, kun jotain turhauttavaa tapahtuu – tai anna olla.

2. "Teet aina näin" tai "Et koskaan tee niin"

"Aina"- ja "ei koskaan" -syytökset ovat riskialttiita. Onko oikeasti niin, ettei kumppanisi koskaan tiskaa – vai jättikö hän välistä vain pari viime viikkoa? Tämän kaltaisia ehdottomia sanoja käyttämällä suljet pois kaiken hyvän, mitä kumppanisi on parisuhteessa tehnyt, Cass varoittaa. 

– Se saa toisen täysin raivoihinsa ja aiheuttaa kaunaa.

Se, että keskityt yhteen negatiiviseen asiaan, vaikkapa niihin tiskeihin, kaikkien positiivisten, vaikkapa viikattujen pyykkien, kustannuksella, ei kannata. Sen sijaan, että tekisit hurjia yleistyksiä, keskity yhteen tiettyyn tilanteeseen tai tekoon.

3. "Olet pelkkä #%&¤"

Säädyttömyydet ja loukkaukset ovat ilkeitä ja satuttavat. Tunnet olosi loukatuksi, joten sanot jotain julmaa ja nyt kumppaniasikin on loukattu. Loukkausten vaihtaminen ei kuitenkaan ole kovin tuottoisaa.

– Tunteet voivat sumentaa arvostelukyvyn ja kuohuttaa toisen tunteita, nuo kaksi väärää eivät kuitenkaan tee yhtä oikeaa, Cass toteaa.

Loukkaukset ovat epäkunnioittavia. Cass huomauttaa, että jos pitää kunnioituksen mukana parisuhteessa ja tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä, riidoista ei koidu niin paljon negatiivisia seurauksea.

Älä siis nimittele, vaan keskity ongelmaan, älä henkilökohtaisuuksiin.

4. "Tämä on nyt loppu"

Cassin mukaan erolla uhkailu on vihoviimeisin asia, mitä tulisi tehdä. Eron mahdollisuuden esiin tuominen silloin, kun se ei oikeasti ole sitä, mitä haluat tai suunnittelet, on myrkyllistä.

Tällaiset uhkailut jättävät kumppanillesi tunteen siitä, että parisuhteen tulevaisuus on uhattuna.

"Haluan erota" kertoo kyllä kumppanillesi, että olet poissa tolaltasi, mutta ei sitä, mistä olet tolaltasi. Jos tunteesi aiheuttavat erolla uhkailua, vaikket sitä todellisuudessa toivo, on aika hengähtää hetki. Rauhoitu hetki ennen kuin jatkat erimielisyyden selvittelyä.

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat