Nelipäiväinen työviikko esillä vihreiden puoluekokouksessa

Näillä teeseillä pyritään vihreiden puheenjohtajaksi 9:30
Näillä teeseillä pyritään vihreiden puheenjohtajaksi

Puoluekokoukseen viikonlopuksi kokoontuvat vihreät käsittelevät kantaansa nelipäiväiseen työviikkoon.

Kokouksessa on esillä aloite, joka haluaisi puolueen edistävän laajamittaista nelipäiväisen työviikon kokeilua. Vihreiden puoluehallitus esittää yksittäisten jäsenten tekemän aloitteen hyväksymistä.

Aloitteessa ja puoluehallituksen lausunnossa viitataan lyhennetyn työajan kokeiluihin esimerkiksi Britanniassa. Niiden katsotaan lisänneen työntekijöiden hyvinvointia ja myös parantaneen tuottavuutta.

– Vihreässä talouspoliittisessa ajattelussa on katsottu, että jos ihmiset voisivat vapaammin vaihtaa osan palkkatuloistaan suurempaan vapaa-aikaan, he voisivat käyttää sen ajan kaikenlaiseen itselleen merkitykselliseen, jolloin ihmiset voisivat paremmin ja samalla työelämän rakenteet kannustaisivat pienempään kulutustasoon, aloitteen laatijat perustelevat.

Puoluehallituksen mukaan kokeilussa tulisi tutkia nelipäiväisen työviikon lisäksi muitakin lyhyemmän työajan ja työviikon malleja.

Omaishoitajien verohelpotus ei innosta

Ajatus työajan lyhentämisestä on satunnaisesti esiintynyt julkisessa keskustelussa, ja esimerkiksi väistyvä pääministeri Sanna Marin (sd.) on kannattanut ajatusta useaan otteeseen pitkän aikavälin tavoitteena.

Vihreiden väistyvä puheenjohtaja Maria Ohisalo on Iltalehdelle kesällä 2021 antamassaan haastattelussa kannattanut kokeilua työajan lyhentämisestä. Hän kuitenkin suhtautui työajan lyhennyksiin tietyin varauksin. Puolueessa ajatuksella on ollut myös vastustajia, kuten eduskuntaan viime vaaleissa palannut Oras Tynkkynen.

Seinäjoella kokoontuva vihreiden puoluekokous päättää kokousaloitteiden kohtalosta.

Kymmenien aloitteiden joukossa on esillä myös esimerkiksi toive omaishoitajan palkkion vapauttamisesta verosta. Tätä aloitetta puoluehallitus esittää hylättäväksi, koska omaishoitajien joukossa on myös hyvin toimeentulevia ihmisiä.

Lue myös:

    Uusimmat