Mökkikausi on pian käsillä, joten nyt on hyvä hetki kartoittaa kesäasunnon kunnostustarpeet.
Itse mökin lisäksi myös terassi ansaitsee huoltotoimenpiteitä pitkän talven jälkeen. Kauniiksi öljytyllä ja vastamaalatulla terassilla kelpaa ottaa vastaan aurinkoiset kesäpäivät.
Suomessa suosituin mökkeilykausi kestää kesäkuusta aina elokuun loppuun asti. Touko-kesäkuun vaihde on suosittua aikaa loma-asunnon tai oman kodin terassin kunnostushommille.
– Loppukevät ja alkukesä ovat meillä sään puolesta hyvää aikaa esimerkiksi ulkomaalaushommille, sillä lämpötila ja ilmankosteus ovat parhaimmillaan. Suorassa auringonpaisteessa ei kuitenkaan kannata ryhtyä maalaushommiin, sillä silloin maali kuivuu liian nopeasti ja alkaa hilseillä. Alin käyttölämpötila esimerkiksi puumaalille on +5 astetta ilman suhteellisen kosteuden ollessa alle 80 prosenttia, Michael Eklund Biltemasta vinkkaa.
Kovalle kulutukselle altistuvat pinnat olisi hyvä käsitellä puuöljyllä kerran vuodessa. Maalisutiin on puolestaan syytä tarttua silloin, kun ulkopintoihin kaivataan uutta ilmettä tai huoltoa, jonka väli on normaalisti reilu kymmenen vuotta.
Lähde: Biltema
Pientä mökkiremonttia -ohjelmassa laitettiin kuntoon kesämökki, jonka terassi kaipasi uutta ilmettä. Katso videolta, mitä kannattaa ottaa huomioon terassin öljyämisessä.
Uusimmat
-
04:49
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 850 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
Lataa lisää