"Natsimorsian" vakuutti syyttömyyttään anteeksipyynnöllä – Syyttäjä: Olisi pysynyt hiljaa

Saksalaisessa mediassa "natsimorsiameksi" nimetty Beate Zschäpe on oikeudessa vastaamassa syytteisiin osallisuudestaan kymmeneen rasistiseen murhaan. Syyttömyyttään vakuuttava Zschäpe oli läheisessä suhteessa NSU-uusnatsisolun johtajien kanssa. 

Yhdessä Saksan seuratuimmista oikeudenkäynneistä nähtiin käänne, kun ainoa elossa oleva syytetty, 40-vuotias Beate Zschäpe, kiisti osallisuutensa uusnatsien tekemiin murhiin. 

– Minulla ei ollut mitään tekemistä murhien kanssa. Esitän vilpittömän anteeksipyyntöni kaikille Uwe Mundlosin ja Uwe Böhnhardtin tekemien rikosten uhreille, Zschäpe sanoi lausunnossa.

NSU:ssa vaikuttaneet Mundlos ja Böhnhardt tekivät itsemurhat, kun poliisi pääsi selville järjestön olemassaolosta. He olivat Zschäpen tapaan syytteessä kymmenestä seitsemän vuoden aikana tehdystä murhasta.

Syyttäjän mukaan NSU:n solu murhasi kahdeksan turkkilaista, yhden kreikkalaisen ja saksalaisen naispoliisin vuosina 2000-2007. Lisäksi ryhmää syytetään kahdesta pommi-iskusta Kölnissä ja viidestätoista pankkiryöstöstä.

Kuohuviiniä ja tietokonepelejä järkytykseen

Oikeudessa natsimorsian kiisti jäsenyytensä NSU:ssa ja kertoi olleensa kauhistunut ja järkyttynyt kun Mundlos ja Böhnhardt kertoivat hänelle joistakin murhista.

Kertomuksensa mukaan hän oli aikeissa kertoa poliisille, mutta miehet uhkasivat itsemurhalla.

Lisäksi Zschäpe oli taloudellisesti riippuvainen miehistä. Zschäpe kertoi käsittelevänsä häntä järkyttäneitä asioita juomalla jopa neljä pulloa kouhuviiniä päivässä ja pelaamalla tietokonepelejä.

Tarinan uskottavuus tyrmätty

Saksassa Zschäpen kertomusta on kritisoitu laajasti. Monet poliitikot ja kommentaattorit lehdissä tuomitsevat naisen asettautumisen uhriksi eivätkä pidä tarinaa uskottavana.

Syyttäjä piti Zschäpen kertomusta "valherakennelmana".

– Tänään saattoi ymmärtää hyvin, miksi joskus on viisasta vain pitää suunsa kiinni. Jos tässä oli kaikki, mitä rouva Zschäpellä oli meille sanottavanaan, hänen olisi ollut parempi vain olla hiljaa, syyttäjä Stephan Lucas purki tuntojaan. 

Frankfurter Allgemeine Zeitung kirjoitti, että "väite, jonka mukaan hän olisi vain tiedostamaton viaton nainen kahden halveksittavan murhaajan välissä tuskin säästää häntä ankarimmalta mahdolliselta rangaistukselta".

Saksassa tämä tarkoittaa elinkautista vankeutta.

Lue myös:

    Uusimmat