Naton radioaktiivisista ohjuksista geenihäiriöitä

Kosovon sotanäyttämölle lähetettyjen amerikkalaisten Apache-taistelukopterien aseistukseen kuuluu samoja erikoisvahvistettuja ohjusten ja tykinammusten kärkiä, kuin mitä käytettiin Persianlahden sodassa.

Nämä kärjet sisältävät radioaktiivista ainetta ja niiden uskotaan aiheuttaneen vakavia geenihäiriöitä.

Ensimmäiset Apache-helikopterit saapuivat Albaniaan

Ensimmäiset amerikkalaiset Apache-taisteluhelikopterit saapuivat tänään Albaniaan. Yhteensä niitä on määrä tulla 24. Matalalla lentäviä Apache-helikoptereita aiotaan käyttää jugoslavialaiskohteita vastaan Kosovossa. Alunperin helikoptereiden piti tulla jo viikko sitten, mutta Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan niiden lähtöä viivytettiin huonon sään ja Tiranan lentokentän tungoksen vuoksi.

Apache-helikopterit ovat valmiita taisteluun viikon kuluessa. Niiden mukana saapui seitsemän Blackhawk-rynnäkköhelikopteria ja kaksi kuljetushelikopteria. Apache-helikopterit olivat mukana jo Persianlahden sodassa vuonna 1991.

Apache-helikopterien myötä Albaniaan tulee 3300 amerikkalaista maajoukkojen sotilasta. Alunperin kerrottiin, että sotilaita lähetettäisiin Albaniaan 2000. Amerikkalaistietojen mukaan sotilaiden määrä nousee 5000:een, jos Naton komentajan Wesley Clarkin pyyntö tykistön ja 24 Apachen lähettämisestä vielä lisää hyväksytään.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat