Naton puolustusministerien kokouksen toinen päivä käynnistyy – Suomi ensimmäistä kertaa ydinasepöydässä
Naton puolustusministerien kokous jatkuu perjantaina toista päivää Brysselissä. Ydinasiana perjantaina on Vilnan huippukokouksen valmistelu ja Naton puolustuksen ja pelotteen ja kehittäminen.
Suomea kokouksessa edustaa toimitusministeristön puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).
– Voi kai sanoa, että käsillä oleva puolustusministerikokous on nyt viimeinen ja tärkein kokous ennen Vilnaa, hän sanoi torstaina illalla.
Ministerikokous edeltää Naton heinäkuista huippukokousta, jonka keskeisiä teemoja ovat muun muassa puolustusliiton alueelliset puolustussuunnitelmat sekä komento- ja joukkorakenteen päivittäminen. Niin ikään ydinkysymyksiä ovat puolustusteollisuuden kapasiteetin vahvistaminen ja sitoutuminen puolustusmenojen kasvattamiseen.
Myös spekulaatiot Naton seuraavasta pääsihteeristä ovat käynnissä. Ukrainan asioita kokouksessa puolestaan ehdittiin käsitellä useilla eri kokoonpanoilla jo torstaina.
Perjantaina Naton päämajalla koolla on muun muassa Naton korkein päättävä elin eli Pohjois-Atlantin neuvosto ja ydinasepolitiikan suunnitteluryhmä. Jälkimmäisen ryhmän kokoukseen Suomi osallistuu nyt täysjäsenenä ensimmäistä kertaa.
Kaikkoselta viesti Turkille ja Unkarille
Kaikkonen sanoi torstaina illalla, että useista avoimena olevista kysymyksistä saattaa olla enemmän kerrottavaa perjantaina, jolloin näitä asioita on enemmän käsiteltävänä.
– Varmaa on se, että paljon asiaa jää vielä kohti Vilnaakin ratkottavaksi.
Kaikkonen kertoi aikovansa tuoda puolustusministerien kokouksen aikana Turkin ja Unkarin puolustusministereille esille, että Ruotsin Nato-jäsenyyden toteutuminen on aivan Suomen kärkitavoitteita.
– On mahdollisuuksien rajoissa mielestäni, että Ruotsi voisi olla Vilnassa jäsen. Mutta yhtä lailla mahdollista on se, että joudumme vielä senkin jälkeen valitettavasti odottamaan. En kyllä ymmärrä, mitä siitä kukaan hyötyisi, mutta katsotaan, miten tuo hanke etenee.
Ruotsin jäsenyyden tämänhetkisen roikottamisen on arvuuteltu liittyvän muun muassa siihen, että Turkki haluaisi saada Yhdysvalloilta F-16-hävittäjiä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää