Nato-maiden puolustusministerit kokoustivat viime viikolla Brysselissä. Suomi oli nyt ensimmäistä kertaa mukana Naton täysjäsenenä. Suomi istui myös ensimmäistä kertaa Naton ydinasepöytään.
Suomea edusti kokouksessa nyt puolustusministerin tehtävän jättävä Antti Kaikkonen (kesk.).
Brysselin kokouksessa keskityttiin pääosin Ukrainan tukemiseen ja kuukauden päästä pidettävän Vilnan huippukokoukseen valmistautumiseen. Kaikkonen kertoo MTV:n Huomenta Suomessa kokouksen annista.
– Tässä Nato nyt valmistautuu ja vähän muuttuukin. Turvallisuustilanne on toisenlainen kuin vielä joitakin vuosia sitten ja Naton täytyy siihen reagoida.
Kaikkonen kertoo, että Naton puolustusta tullaan vahvistamaan.
Lue myös: Upin tutkimusjohtaja hallitusohjelmasta: Suomi hakee hyvin aktiivista roolia Natossa
Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Naton ydinaseryhmän kokoukseen. Kaikkosen mukaan kyseessä on merkittävä asia.
– Ydinasepelote on kuitenkin yksi tärkeä osa Naton puolustusta, jota ei tietenkään koskaan haluta käyttää. Mutta se on kuitenkin osa sitä arsenaalia, joka olemassa on.
