Pelastuslaitos sammuttaa tulipaloa Närpiössä.
Gamla Landsvägenillä Närpiössä syttyi päivällä tulipalo, kertoo pelastuslaitos. Palo on saanut alkunsa jonkinlaisesta räjähdyksestä ruokaa valmistettaessa. Pelastuslaitoksen mukaan räjähdyksessä on kaksi altistunutta, jotka pääsivät pois talosta. Heidät on viety ensihoidon tarkastettavaksi, kertoo MTV Uutisille päivystävä palomestari Riikka Oravainen.
Paikalla paloa sammuttamassa on kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä.
– Kattorakenteita puretaan eikä rakennuksen sisälle ole ollut vielä menemistä, Oravainen kertoo.
Raivaus- ja sammutustyöt jatkuvat useamman tunnin. Talo tulee kärsimään palosta sekä sammutustöistä mittavasti, Oravainen vahvistaa.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa myös palon syttymissyyn osalta. Pelastuslaitoksen alkutietojen mukaan talossa on käytetty nestekaasua ruoanvalmistuksessa.
Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan on vielä liian aikaista arvioida, liittyykö räjähdys jollain tavalla Hannes-myrskyyn, joka katkaisi sähköt tuhansilta kotitalouksilta myös Närpiöstä. Palomestari Oravainen kertoo, että alueella on Carunan häiriökartan mukaan ollut sähkökatkoja. Kunnassa on yhä yli 800 kotitaloutta ilman sähköä.
Päivitetty kauttaaltaan uusilla tiedoilla kello 15.48.


