Näpistäjien uhkaaminen somejulkisuudella jakaa mielipiteitä: ”Ollaan kääntämässä kelloa keskiaikaan”

K-kauppiaan aloittama tapa uhata näpistelijöitä heidän kuvansa julkaisulla sosiaalisessa mediassa on kirvoittanut paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Lakimiehen mukaan uhkauksen toteuttaminen olisi laitonta, ja arveluttavana ”häpeärangaistusta” pitää myös moni MTV:n uutisen kommentoija.

– Näpistelijät ovat usein lapsia. Se on tärkeä muistaa. Meillä on ihan ammattilaisia rikollisten kurinpitoa varten. Annetaan heidän hoitaa hommansa.

– Häpeärangaistus ei kuulu oikeusvaltion menetelmiin. Ollaan kääntämässä kelloa keskiaikaan ja luopumassa kaikesta, minkä puolesta on vuosisatoja ponnisteltu. Seuraavaksi omankädenoikeus ja lynkkauspartiot.

"Kaiken maksajana kuluttaja"

Kauppiaat saavat kuitenkin myös paljon ymmärrystä. K-Market Erottajan kauppiaan Laura Huurtolan mukaan myymälävarkaudet ovat vähentyneet merkittävästi lapun laittamisen jälkeen. Uhkausta ei ole toistaiseksi tarvinnut toteuttaa.

– Tämähän on Suomi. Täällähän rikollisella on oikeuksia ja laki turvana, sekä valtion (veronmaksajien) maksama lakimies. -- Puhutaan rikollisuuden ennaltaehkäisystä. Mikäpä toimisi paremmin kuin ilmoitus rikollisen kuvan ja tietojen julkaisemisesta. 

– Ymmärrän hyvin kauppiaita. Heille tämä näpistely on jatkuva ongelma ja suureksi osaksi juuri valtion lainsäädäntömuutosten takia. Kaiken maksajana on kuitenkin kuluttaja, joka maksaa tuotteiden hinnoissa myös näpistelyn kulut. Jos suomalaisilta kysyttäisiin paluuta vanhaan järjestelmään, ylivoimainen enemmistö vaatisi sitä. Lainsäädäntö ei voi perustua vain siihen, että säästetään vankilapaikkoja.

Kommentit on poimittu MTV:n uutissivustolta ja Facebookista juttuun tulleiden kommenttien joukosta.

Lue myös:

    Uusimmat