Kauppiaiden somella uhkaavat varoituslaput ongelmallisia – Lakimies: Varkaan kuvan julkaisu rikkoisi lakia
Helsingin K-Market Ratiksen aloittama tapa uhata myymälävarkaita heidän kuvansa julkaisemisella sosiaalisessa mediassa on levinnyt muidenkin K-kauppiaiden käyttöön. Lakimiehen mukaan uhkauksen toteuttaminen olisi laitonta.
Helsingissä sijaitsevan Erottajan K-Marketin kauppias Laura Huurtola kertoo ottaneensa lapun käyttöön vappuna.
– Vappuna oli yksi myymälävarkaus ja sen jälkeen ei ole ollut yhtäkään, Huurtola kertoo.
Uhkausta ei toistaiseksi ole tarvinnut toteuttaa. Huurtola kertoo, että kuva julkaistaan sosiaalisessa mediassa vain siinä tapauksessa, jos myymälävarasta ei muuten saada kiinni.
– Tarkoitus ei ole nöyryyttää kiinnijääneitä, vaan säästää yhteiskunnan varoja ja poliisien resursseja syyllisten etsimisessä. Jos poliisi antaa luvan kuvan julkaisemiseen netissä, sitten teemme sen.
Huurtola kertoo lapun käyttämisen liittyvän kaupan alalla koettuun väkivallanpelkoon, joka usein kärjistyy näpistystilanteissa. Näpistyksien ja varkauksien vähentyminen rauhoittaa yrittäjänä toimivan kauppiaan mieltä.
Ilmoitus on herättänyt Huurtolan mukaan lähinnä kiitoksia kaupan asiakkaissa.
– 95 prosenttisesti palaute on ollut hyvin positiivista. Meillä tällä on ollut selkeä ennaltaehkäisevä vaikutus.
Rikkoisi henkilötietolakia
K-Kauppiasliiton lakimies Tapio Syrén tietää, että lappuja on muutamilla kaupoilla käytössä, mutta tarkkaa lukumäärää hän ei osaa sanoa.
Hänen mukaansa kuvan julkaiseminen ei yksiselitteisesti ole sallittua ilman kirjallista suostumusta.
– Varkaan kuvan julkaiseminen sosiaalisessa mediassa on henkilötietolain nojalla kiellettyä, Syrén sanoo.
Hän näkee lappujen yleistymisen liittyvän isompaan yhteiskunnalliseen ongelmaan eli kauppiaiden voimattomuuden tunteeseen. Näpistyksestä tai varkaudesta saa tyypillisesti sakkorangaistuksen, jonka usein maksukyvytön taparikollinen repii ja siirtyy seuraavaan liikkeeseen.
Yrittäjänä toimivan kauppiaan voi olla lähes mahdotonta saada menetettyä omaisuutta takaisin.
– Kyseessä on taloudellisesti iso ongelma kauppiaille. Lisäksi tämä kuluttaa kauppiaiden voimavaroja.
Ei ennakkotapausta
Varkaan kuvan julkaisemisesta sosiaalisessa mediassa ei ole vielä ennakkotapausta.
Syrénin mukaan K-Kauppiasliitossa on käyty keskustelua aiheesta. Hän toivoo sakon muuntorangaistuksen mahdollisen palauttamisen mahdollistavan varkaiden tehokkaamman rankaisemisen teoistaan. Sakon muuntorangaistus tarkoittaa sakon muuttamista ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi.
Varkaus- tai näpistystapauksissa vain poliisilla on Syrénin mukaan oikeus julkaista kuva epäillystä. Kauppiaat voivat toimittaa valvontakamerakuvat epäillystä poliisille, joiden vastuulla on tapauksen tutkiminen ja kuvan julkaisemisesta päättäminen.
Laput toimivat siis enemmänkin pelotteina kuin varsinaisina uhkauksina. Syrén toivoisi kauppiaiden kuitenkin lähestyvän asiaa toisenlaisella viestillä.
– Lapussa voisi esimerkiksi lukea "älä varasta omaa tulevaisuuttasi". Rikosrekisteri vaikuttaa varsinkin nuorilla pitkälle tulevaisuuteen ja voi hankaloittaa esimerkiksi asunnon tai työn saamista, Syrén kertoo.
Uusimmat
-
13:27
Mieletön ME-murskaus – etiopialaisjuoksijalta hurja aika Berliinissä
-
13:22
Näin rikottiin jalkapallon pomputtelun maailmanennätys – salaisuutena erityinen strategia
-
13:06
Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan
-
13:04
ISW: Ukraina etenee venäläisten linjojen läpi Verbovessa – MTV seuraa sotaa
-
13:04
Herttuatar Meghan ja prinssi Harry osallistuivat Kevin Costnerin varainkeruutilaisuuteen – yllättivät näyttelijän palkinnolla
-
13:01
Raju taklaus aiheutti Ilvekselle pahan menetyksen – tästä ei tuomarin käsi noussut: "Oli itsekin huolimaton siinä"
-
12:58
Nainen osti taulun kirppikseltä neljällä dollarilla – vuosia myöhemmin selvisi ostoksen todellinen arvo
-
12:48
Ammattiliitoilta jälleen uusia työtaistelutoimia ensi viikolle
-
12:18
Kaaos katsomossa – perinneseuran fanit hyökkäsivät aidan yli
-
12:09
Yksi asia TTK-tuomareiden linjassa yllätti Tanssiraadin: "Mitä pistin merkille..."
-
11:58
Espanjassa levitetty tekoälyn avulla väärennettyjä 11–17-vuotiaiden tyttöjen alastonkuvia – "Kaikki, joilla on lapsia, ovat huolissaan"
-
11:50
Alligaattorin kidasta löytyi naisen ruumis Floridassa
-
11:32
Tiesitkö tästä puhelimen ominaisuudesta? Voi auttaa keskittymään ja rauhoittumaan
-
11:31
UFC-ottelulla hirveä päätös – potkun jälkeen kuului vain napsahdus
-
11:29
Tukholmassa suuri rakennuspalo – toistakymmentä sairaalaan
-
11:02
Pia Penttala ja Marko Keränen ovat keksineet toisilleen hulvattomat lempinimet: "Kiva puhutella häntä niin"
-
10:38
Valtteri Bottas latasi kirosanoja tiimiradioon – F1-tulokkaan älytön temppu pilasi kisan lopullisesti
-
10:33
Osuma ja uppoaminen videolle – Ukrainan drone yllätti venäläiset veneen kyydistä
-
10:21
Karmea emämunaus – näin Juventus-puolustaja tunaroi pallon omaan maaliin
-
10:18
Red Bull ratkaisi MM-voiton! McLaren otti kisasta jättipotin
-
Lataa lisää