Hän on mies "Iskuryhmän" takana – "Mua on turha uhkailla"
Iskuryhmän perustaja puolustaa ponnekkaasti pedofiileiksi väitettyjen henkilöiden jahtaamista ja paljastamista.
Verkkoon ilmestyi elokuun puolivälissä "Iskuryhmä", joka kertoo puuttuvansa kovin keinoin koulukiusaamiseen, häirintään ja lasten seksuaaliseen ahdisteluun.
Iskuryhmä on muun muassa julkaissut Tiktokissa videoita, joissa väitettyjä pedofiilejä videokuvataan, ja Poliisihallitus näkeekin toiminnassa huolestuttavia piirteitä.
Ryhmän koonnista vastannut Henry Aflecht puolustaa ryhmää, koska henkilöiden tekoihin on ollut syytä puuttua nopeasti.
– Näillä kaikilla ryhmän paljastamilla henkilöillä on hyvin pitkä tausta. On tärkeämpää varoittaa välittömästi näistä ihmisistä kaikkia kuin antaa (virka)koneistolle puoli vuotta tai vuosi aikaa toimia samalla, kun nämä henkilöt touhuavat näitä asioita lisää, lisää ja lisää, Aflecht sanoo.
Aflecht toteaa, että oman lapsen ajatteleminen mahdollisena hyväksikäyttäjän uhrina voi auttaa ymmärtämään ryhmän toimintaa. Silloin moni saattaa toivoa, että joku olisi varoittanut.
– Koska se sun lapsen elämä on tuhottu siinä kohtaa. Eikä sitä saa enää takaisin.
Iskuryhmän toimintaa kritisoiville Aflecht on selkeä viesti.
– Onko häpeärangaistus laillinen – ei varmasti ole. Mutta maailma ei ole reilu, Aflecht sanoo ja painottaa, ettei ole myöskään reilua hyväksikäyttää lapsia.
Alfecth ei aio paljastaa nimiä
Iskuryhmäksi itseään kutsuva käyttäjätili on kerännyt nopeasti suosiota Tiktokissa ja sen julkaisemat videot ovat keränneet yhteensä jopa miljoonia näyttöjä. Videoilla paljastetaan väitettyjä pedofiileja nimeä, ikää ja kasvoja myöten sekä julkaistaan väitettyjen lasten heiltä saamia seksuaalissävytteisiä viestejä.
Osa videoista on tehty motittamatta väitetty pedofiili, videokuvaamalla häntä ja kuulustelemalla häntä väitetystä ahdistelutoiminnasta.
Espanjassa asuva Henry Aflecht kertoo koonneensa Iskuryhmän eli yhdistäneensä ihmiset keskenään.
Ryhmän toimintaan hän ei kertomansa mukaan osallistu. Ryhmä toimii anonyymisti, Aflecht on ainoa, joka on tullut julkisuuteen nimellään.
– Siellä on poliiseja, entisiä poliiseja, entisiä sotilaita, sosiaalityöntekijöitä ja nuoriso-ohjaajia, Aflecht luettelee.
– En tule kertomaan yhdenkään ryhmän henkilön nimeä missään tilanteessa. Jos mut pannaan koppiin siitä, mulla on tyyny valmiina eteisessä ja ristisanatehtäviä tuo kansa lisää, jos ne loppuu.
"Pedariosastolta on tullut uhkauksia"
Iskuryhmä on saanut sosiaalisessa mediassa paljon kiitosta toiminnastaan. Myös kritiikkiä on satanut ryhmän toimintatavoista.
Aflecht inmukaan jokainen Iskuryhmän jäsen vastaa itse tekemisistään, myös mahdollisista ylilyönneistä ja rikoksista.
– Mun roolini on sellainen, ettei mulla ole mitään pelättävää. Mua on myöskin turha uhkailla. Tuoltahan pedariosastolta on tullut uhkauksia, mutta se ei vaikuta mihinkään. Toiminta jatkuu, Aflecht sanoo.
Uusimmat
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
20:27
Kiina: Sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä olivat "varoitus saaren itsenäisyyttä ajaville tahoille"
-
20:10
Gogi Mavromichaliksen ja Kia Lehmuskosken TTK-tarinaan tuli särö – näin kävi, kun "viettelemään" astui toinen tähtiopettaja
-
Lataa lisää