Nämä kolme syytä ovat useimpien katsastushylkäysten takana: "Pienillä toimilla pystyy itse vaikuttamaan"
Katsastuksessa hylättyjen autojen osuus laski viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, kertoo Traficom.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kertoo tiedotteessaan, että ensimmäiseen katsastukseensa tulevista autoista hylätään nykyisin yhä harvempi.
– On mielenkiintoista huomata, että harventuneesta katsastusvälistä huolimatta hylkäysprosentit eivät ole lähteneet nousuun, toteaa Traficomin liikennekelpoisuustiimin vetäjä Teemu Toivanen.
Uudet henkilö- ja pakettiautot on pitänyt toukokuusta 2018 alkaen katsastaa ensimmäisen kerran viimeistään neljän vuoden kuluttua käyttöönottopäivästä. Tämän jälkeen auto on katsastettava joka toinen vuosi, ja vasta yli kymmenvuotiaat autot vuosittain.
Hylkäykset laskussa
Vuonna 2020 määräaikaiskatsastetuista 3–15-vuotiaista autoista hylättiin 19,5 prosenttia, mikä oli 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuonna 2019.
Kaikista määräaikaiskatsastuksista – siis myös yli 15-vuotiaat autot huomioiden – hylättiin 26,2 prosenttia, kun vuotta aiemmin lukema oli 27 prosenttia.
Ensimmäistä kertaa katsastetuista autoista hylkäyksen sai 2,9 prosenttia, edellisvuonna 3,1 prosenttia.
Näistä syistä leima jää saamatta
Traficomin mukaan autoja hylätään edelleen kaikkein eniten etuakseliston vikojen vuoksi. Uudemmissa autoissa korostuvat myös käyttöjarruun liittyvät viat, kun taas vanhempia autoja hylätään runsaasti jousitukseen, iskunvaimennukseen ja seisontajarruun liittyvien vikojen vuoksi.
Korjauskehotuksia annetaan selvästi eniten valaisimiin ja sähkölaitteisiin liittyvistä puutteista.
– Yhteensä ajokieltoon johtavia vikoja löydettiin noin 21 000 eli noin prosentissa katsastuksista, mikä on todella vähän verrattuna katsastuksen kokonaismäärään. Yleisimmät syyt ajokieltoon olivat seisonta- ja käyttöjarrut sekä renkaiden huono kunto. Monesti yhdestä autosta löytyy useita vikoja, kertoo Toivanen.
– Ennen katsastusta on hyvä tarkastaa esimerkiksi se, että auton kaikki valot toimivat ja että renkaissa on riittävästi kulutuspintaa. Näillä pienillä tarkastustoimilla pystyy itse vaikuttamaan siihen, että autoa ei hylätä katsastuksessa, Toivanen toteaa.
Lähde: Traficom
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää