Nämä asiat yhdistävät ihmisiä, jotka viihtyvät yksin
Jos yksin viihtyvät tuntuvat sinusta vähintäänkin oudolta porukalta, nämä kohdat kannattaa lukea läpi.
Kun joku ihminen omaa hyvin pienen ystäväpiirin eikä pistä pahakseen yksinoloa, häntä pidetään usein yksinäisenä, kenties myös hieman surullisena ja masentuneena. Todellisuus voi kuitenkin olla täysin päinvastainen.
Seuraavat kuusi asiaa yhdistävät näitä ihmisiä, jotka ovat parhaimmillaan oman itsensä seurassa.
1. He omaavat vahvat rajat
Yksin viihtyvät omaavat usein terveet ja vahvat rajat; he hyväksyvät itsensä ja tietävät olevansa vastuussa omasta onnestaan. Tämän vuoksi he kunnioittavat myös toisten rajoja, mikä tekee yksikseen viihtyvistä ihmisistä todella mahtavia ystäviä. He eivät hypi toisten jaloille, vaan antavat kaikkien olla juuri sellaisia kuin he ovat.
2. Ovat uskollisia ystäviä
Toisin kuin ne, jotka viihtyvät mielellään valokeilassa, yksin viihtyvät eivät kaipaa huomiota. Asiat kuitenkin muuttuvat silloin, kun nämä ihmiset löytävät rinnalleen henkilön, jonka kanssa he haluavat aidosti ystävystyä. Yksin viihtyvästä kuoriutuu oikean ihmisen seurassa usein paras ja uskollisin ystävä, jota maa päällään kantaa.
3. He katsovat maailmaa avoimin mielin
Se, että yksin viihtyvät nauttivat omasta seurastaan, ei automaattisesti tarkoita sitä, että he olisivat sulkeutuneita tai ahdasmielisiä. Toisin kuin monet luulevat, yksin viihtyviä yhdistää usein seikkailunhalu sekä avoin suhtautuminen elämää ja uusia kokemuksia kohtaan.
Vaikka nämä henkilöt rakastavatkin uusia ja jännittäviä asioita, he tarvitsevat vastapainoksi omaa aikaa, jonka aikana he voivat koota ajatuksiaan ja kokemuksiaan rauhassa yhteen.
4. Hyvä stressinsietokyky
Kun vastoinkäyminen tai haaste tulee yksin viihtyvän tielle, hän ei mene paniikkiin tai juokse karkuun. Nämä henkilöt ovat usein vahvoja yksilöitä, joiden hyvä itsetuntemus auttaa heitä suoriutumaan tilanteesta kuin tilanteesta. Nämä henkilöt eivät ole immuuneja stressille tai ahdistukselle, mutta he tietävät hyvin, millä keinoin näistä tunteista on mahdollista päästä eroon.
5. Hallitsevat ja ymmärtävät tunteita
Samaan aikaan, kun monet ihmiset pelkäävät omia tunteitaan, yksin viihtyvät osaavat käsitellä ja ovat hyvinkin tietoisia omista tunteistaan. Vaikka nämä henkilöt saattavat joskus tuntea masentuneisuutta, he tietävät hyvin keinot, joilla näistä tunteista on mahdollista päästä yli. Omien tunteiden ja niiden hallitseminen auttaa myös ymmärtämään ympärillä olevia ihmisiä.
He tietävät hyvin sen, ettei kukaan meistä ole täydellinen, vaan meissä jokaisessa on omat vikamme ja epätäydellisyytemme.
6. Ymmärtävät ajan arvon
Yksi erittäin tärkeä asia yksin viihtyvälle on aika. He eivät ole koskaan myöhässä, eivätkä he koskaan haaskaa kenenkään aikaa tai anna heidän tuhlata omaansa. Tämä on asia, josta monen kannattaisi ottaa oppia yksin viihtyvältä.
Lähde: Providr
***
Uusimmat
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
20:15
Amerikkalaisnainen pudotti älykellonsa ulkohuussiin ja "päätti mennä perään" – näin siinä sitten kävi
-
20:00
Salkkarit-hahmon uusi elämä paljastuu: "Mitä sinua tunnen..."
-
19:39
Asuntojen paperiset osakekirjat jäävät historiaan – kymmenillä tuhansilla taloyhtiöillä on enää hetki aikaa toimia
-
19:33
"Mitä ihmettä teet?" huusi teinityttö, kun yllätti äitinsä sängystä 14-vuotiaan kaverinsa kanssa – nainen vetosi vilkkaaseen unimaailmaan
-
19:26
Tulinen puheenvuoro – WRC-tallipomo perää jättimuutosta: "Se pitäisi lopettaa kokonaan"
-
19:06
Täyskäännös! Tunteita kuumentanut toiminta sallitaan SM-liigan huippuottelussa
-
Lataa lisää