Juuso "Köpi" Kallio kertoi iloisen perheuutisen maanantaiaamuna.
Juontaja Juuso "Köpi" Kalliosta on tullut isä. Hän kertoi uutisesta Ylex:n taajuuksilla kuultavassa Viki ja Köpi Show -lähetyksessä maanantaiaamuna.
– Minusta tuli isä, hän sanoi.
Kallio kertoi poikalapsensa syntyneen kesällä.
– En hirveän mielelläni näistä puhu, mutta tiedän kyseessä olevan sen verran iso asia, ettei voi loputtomiin olla niin, etten asiasta mitään mainitse, hän sanoi.
Kallio sanoi toivovansa, että hän olisi edes muutaman prosentin verran yhtä hyvä isä kuin hänen oma edesmennyt isänsä Juha-Pekka "Jippo" Kallio oli.
Kallio ei kertomansa mukaan aio kommentoida asiaa julkisesti enempää.

